tiistai 21. tammikuuta 2014

Kuparinen valaisin





Nyt ollaankin sellaisessa tilassa, jota en ole täällä blogissa koskaan vielä esitellyt - eteisessä.

Eteinen pääsi vesivahingon myötä muutokseen ja sai ylleen uuden maalipinnan. Maalasimme eteisen takaseinän mustaksi, joka on saman suuntainen olohuoneen mustan seinän kanssa. Näyttää todella hyvältä, kun mustia seiniä tähyilee olkkarista.

Kuparivalaisin löytyi miehen mummolan ullakolta. Tietoa alkuperästä ei sen kummemmin ole, mutta ilmeisesti valaisin on suomalaista tuotantoa. Valkoiset johdot olivat ullakolla värjäytyneet kellertäviksi, joten spraymaalasin ne mustaksi. Tykkään valaisimesta kovasti ja nyt se pääsee kivasti esiin tuota mustaa seinää vasten. 

Meidän eteinen on ollut tässä suunnittelun alla, sillä se tuntuu tällä hetkellä kolkolta käytävältä. Olisi hyödyllistä ottaa tila jotenkin käyttöön ja tehdä siitä hieman viihtyisämpi. Ongelmaksi kuitenkin tulee ovien määrä, joten seinäpinta-alaa ei ole kauheasti käytettävissä. 

Mieheltä olen kuitenkin jo tilannut uuden kenkätelineen haluamaani ei ole löytynyt kaupoista ja hakusessa on käytävämatto. Molemmat tykästyimme niin kovasti Normann Copenhagenin Dropit -ripustimiin, joten niitä on saatava lisää. Mustana tietty! 

Hauskaa päivää! Minulla se tulee olemaan erityisen jännittävä. ;) Siitä lisää myöhemmin.




22 kommenttia:

  1. Vau, kuparilamppu näyttää hienolta, vaikka en itselle sitä kovin muodikasta materiaalia ole vielä laittanut. Mullakin on mun isovanhempien kupariesineita ja lamppuja, mutta en vaan ole saanut niitä istumaan sisustukseen. Mutta toi näyttää hurjan hyvältä mustaa seinää vasten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, rupeahan sinäkin siis asettelmaan niitä kupareita sitä mustaa seinääsi vasten. :)
      Tämä valaisin löytyi jo ennen muotivillitystä, joten voidaan sanoa, että oli aikaani edellä. :)

      Poista
  2. Voi mikä löytö...aivan ihana valaisin ja nyt, kun on vielä kupari muotia...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä ehdottomasti kotini suosikkivalaisin! Ja tuo muotijuttu on puhdasta sattumaa. :)

      Poista
  3. Ihanasti kontrastia! Tuollaiset löydöt on JUST parhaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kontrasti tuo upeasti valaisimen esille. Löydöistä osaa nauttia huomattavasti enemmän, kuin tavaroista, joita kantaa kaupasta. :)

      Poista
  4. Hieno kuparilamppu! Ja tuo musta seinä vaan toimii niiiin hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Lamppu on kertakaikkiaan upea! Onneksi mummelit hamstraa kaikenlaisia aarteita. :) Musta seinä on kyllä nam. :)

      Poista
  5. Voi vitsit, onpa upea lamppu!!! Ja miten hienosti käy juurikin eteiseen ja mustan seinän läheisyyteen:)!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoinen löytö tämä tosiaan oli! Ei käynyt entisten keltaisten seinien kaveriksi yhtään, mutta näyttää nyt todellakin upealta. :)

      Poista
  6. Aivan älyttömän ihana valaisin, upea löytö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä ihastuksen kohteena meilläkin. Ullakoiden koluaminen kannattaa. :)

      Poista
  7. Wau, onpa hieno lamppu! Ja vielä ihanammaksi sen musta tekee, löytyminen mummolan ullakolta :) Sopii teidän eteiseen hienosti ja hyvät on jatkosuunnitelmat sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, lamppu on upea ja todellakion upeampi se on tarinansa vuoksi. :)

      Jatkosuunnitelmat pitäisi vain laittaa toteutukseen. Sopivan maton löytyminen on osoittautunut aika hankalaksi.. :/

      Poista
  8. Vautsi mikä valaisin! Mustat seinät samansuuntaisesti ovat varmasti hyvän näköiset. Tykkään! Ja Normanit tietty ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Normanin ripustimet on niin kivat! Kohta meillä on pisaroita joka huoneessa.. :)
      Musta kyllä tuo kivasti kontrastia ja upeasti seinien muodot esiin. Täälläkin tykätään! :)

      Poista
  9. Ihana blogi :) Hyvä kun kommentoit blogiini niin löysin tänne! Meneekin aikaa kun lukasen kaikki vanhat tekstit läpi! Ilman muuta liityn lukijaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kauniista kommentista! Ihanaa kun liityit lukijaksi. Toivottavasti viihdyt matkassa. :)

      Poista
  10. Aivan mahtava valaisin! Tykkään! Kaunis eteinen muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu! Valaisin on kyllä minunkin mielestä ihan mieletön! :)

      Poista