mortonfest

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Kuopion helmiä // Ravintola Urban

Puijonkadulla, melkein torin kulmalla on Kuopion paras lounasravintola, Ravintola Urban.  Lounas on Urbanin "päätuote", mutta ravintolassa voidaan järjestää lounasajan ulkopuolella myös pieniä yksityistilaisuuksia sekä menu-iltoja. Urbanista saa myös kahvilatuotteita ja ravintolassa on A-oikeudet. Ruoka on alusta asti itse tehtyä ja mutkattoman herkullista. Annokset kauniita ja tunnelma täydellinen.

Urbanin henkeen kuuluu rikkoa tyylillä rajoja, pilke silmäkulmassa.

Henkilökunta on Ravintola Urbanissa välitöntä ja tunnelma aidosti rento. Välittömyydestä kertonee myös se, että ravintolaan ei voi tehdä pöytävarauksia, vaan pöydissä istutaan tarvittaessa sekapöydissä. 

Loistavan ruoan lisäksi Urban tarjoaa silmänruokaa. Omistajat Anna ja Anssi ovat itse suunnitelleet ja pääsääntöisesti toteuttaneet ravintolan remontoinnin ja sisustuksen. Lähtökohtana on ollut vanhan talon kunnioittaminen ja inspiraation lähteenä valaisimet, jotka kiinteistön entinen kahvilayrittäjä oli ostanut Habitare -messuilta. Peltilamppujen valmistaja on desingner Jonatan Varon. 


Ravintolan tiski on itse valmistettu ja tiskin takana oleva seinä kaakeloitu muistuttamaan kiinteistön vanhasta kaakeliuunista, joka aikoinaan on purettu. Talon muissa yrityksissä kaakeliuuni on edelleen paikoillaan.



Ravintolan takaseinä on maalattu kolmella eri maalilla ja urakka oli ollut työläs - lopputulos palkitseva! Ravintolaan oli jo valittu keltaiset peltituolit, mutta ne oli viime metreillä vaihdettu näihin.


Urbanin logo on myös ravintolayrittäjien käsialaa. Taitavia tyyppejä! 



Anna.


Sohva on ostettu entisen yökerhon hyväntekeväisyyshuutokaupasta.


Lehtititelineinä toimii metalliputket. Tietty minun piti kysyä, että miten ne on kiinnitetty seinään. Noh, puutapin ja liiman avulla. Hienot!


Naisten ja miesten vessan tunnistaa kengistä.


Vessoissa on entisen kahvilayrittäjän siskon tekemät valaisimet. Naisten wc:n valaisin on ylösalaisin käännetty varjostin, joka on vuorattu pitsillä.


Anna on itse maalannut valkoiset peilinkehykset mustakultaisiksi. Peileistä heijastuvat taulut ovat myös Annan käsialaa.



Seuralainen.


Herne-persiljakeitto, salaattia ja itse tehtyä mallasleipää.

Pääasiassa on ruoka, jossa ollaan palattu perusasioiden äärelle - tuoreet raaka-aineet ja maustaminen.

Lounas maksaa 10€ ja siihen kuuluu alkusalaatti ja keitto. Pääruokavaihtoehtoja on aina kaksi; kasvis tai liha. Jälkkäriksi kahvi ja "äkkimakea".


Kukkakaaliquiche ja pähkinäsalaatti.


Ylikypsää possua "chili con carne."


Anssi.


Minä ja suklaamousse.


Kiinteistö on rakennettu vuonna 1911-12 ja siinä on toiminut mm. kukkakauppa, kahvikauppa, autokauppa ja kahviloita. Kiinteistön historiasta voi käydä lukemassa lisää ravintolan sisäänkäynnin vieressä olevalta seinältä, johon Anna on kirjoittanut tärkeimpiä tapahtumia. Kiinteistön historian kunnioittaminen käy selville ravintoloitsijoiden puheista ja sisustuksesta nopeasti; esimerkiksi sisäänkäynnin väliovi on käyty hakemassa yläkerran asunnosta ja oviaukko rakennettu vanhan oven ympärille. Arvosta. Urban muutti kiinteistöön noin vuosi sitten ja pari viikkoa takaperin Urbanissa juhlittiin ravintolan ensimmäisiä synttäreitä. Onnea, onnea!

Puijonkadulla on myös muita ihania putiikkeja, kuten Daiga Daiga Duu, Marimekko, NiiloIlo ja Charlottes Secondhand. Kantsii poiketa! 

16 kommenttia:

  1. Näyttääpä huipulta! Ihania yksityiskohtia sisustuksessa! Huomaa, että sisustukseen on oikeasti laitettu ajatusta mukaan:)! Ja ei tuo ruokakaan yhtään sen pöllömmältä näytä, nam:P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin - ihana paikka! Kannattaa tosiaankin mennä syömään tänne, jos on lounasaikaan liikkeellä Kuopiossa. Ruoka on namia! :)

      Poista
  2. Upean näköinen paikka!! :)


    http://www.pienilintu.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Urban on kyllä Kuopion paras lounasravintola. Lounasravintola-sana ei tosin tee paikalle kunniaa, sillä ruoka on todella laadukasta, kekseliästä ja monipuolista. Ympäristö toki viimeistelee kokemuksen. Harmi vain, että oma työpaikka ei sijaitse ihan keskustassa, niin kovin usein ei Urbaniin ehdi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen nyt äitiyslomalla päässyt nauttimaan Urbanin lounaista. Onneksi! :) Ruoka on todellakin juuri näitä luettelemiasi asioita.

      Poista
  4. Ok, päätin jo. Tuonne teen ekskursion tässä kevään aikana :) Kiitos, että vinkkasit!

    VastaaPoista
  5. Vau, mikä ihana paikka. Juuri tällaiset, joissa on katseltavaa, ovat huippuja!

    VastaaPoista