mortonfest

maanantai 1. syyskuuta 2014

Arkea nuapurissa

Metsolassa blogin Ride heitti arkihaasteella, johon päätin tarttua. Kiitos Ride! Tykkään itse kurkistella muiden boggareiden arkeen, joten miksipä en väläyttäisi pientä palasta myös meidän elämästä. Tällä kertaa normaalista poiketen, tarjolla on myös hieman enemmän tekstiä. :)

Tässä haasteen idis:

Mitkä on ne seikat, josta tunnistat arjen alkaneen? Ne, seikat joista huomaat, että lomat on lusittu ja arki on palautunut "normaaliin uomiin"? Kerro se viidellä kuvalla. Jatkohaasta kolme blogia mukaan! 


Meidän perheessä alkoi muutama viikko sitten täysin uudenlainen arki. Olemme miehen kanssa molemmat töissä ja poika aloitti päivähoidon. 
Lapsen kannalta on helppoa, että teen suurimmaksi osaksi iltavuoroa ja mies tekee päivätyötä. Hoitopäivät ovat siis melko lyhyitä. Tämä tosin tarkoittaa sitä, että koko perheen yhteinen aika on vähentynyt kesän jälkeen melkoisesti. Aamupäivät olen pojan kanssa ja illat töissä. Ei mikään herkullinen yhdistelmä, sillä usein unensaanti venähtää puolilleöihin ja aamulla poika herää klo 06.00. Tähän kun lisää raskauden tuomat lisävaivat, niin lepoa arvostaa arjen keskellä melkoisesti!

Arkihulinassa prioriteettilistan kärjestä putoaa useimmiten siivoaminen. Lelut lojuvat ja saavat myös jäädä lojumaan. Ennen nukkumaanmenoa teemme jonkinlaisen järjestelyoperaation, mutta vähintään tiskikoneen tyhjennys jää seuraavaan aamuun - tänään ei jaksa!


Poika osallistuu tietysti perheen askareisiin - omalla viehättävällä tavallaan. 


Jos muu koti on siisti, niin viimeistään eteinen paljastaa totuuden. Kuravaatteita, välikausipukuja, takkeja, lenkkareita, kumppareita, rattaat ja puolivalmiit reput, joista ei tiedä ovatko ne tulossa vai menossa. 


Petaamaton sänky, joka jo valmiina odottaa päiväuniseuraa - jos vain suinkin ehtii ja malttaa.


Viimeyö meni valvoessa. Poika on sairastunut flunssaan ja heräili noin 30 minuutin välein itkemään. Tänään jää hoitopäivä väliin ja minä lähden iltavuoroon heti, kun mies palaa töistä. Puolitoistavuotiaan kipeän lapsen viihdyttäminen ei ole mikään helpoin nakki. 
Tänään on pakko olla syyskuu ja maanantai. 


Haastan seuraavat hurmaavat:



Kaikesta huolimatta ihanaa arkea ja syyskuukin on oikeastaan aika jees! 

12 kommenttia:

  1. Hauska haaste ja kiitos tästä! Toteutan tämän pian ;))!

    VastaaPoista
  2. Arkea, välillä kivaa ja välillä jotain muuta. Kyllä se siitä taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. :) Onneksi tänään asiat ovat jo paljon paremmin. <3

      Poista
  3. Tää on hauska - kiitos paljon haasteesta! Yritän tarttua siihen niin pian kuin mahdollista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä ja hienoa, että tatut haasteeseen! Jään odottelemaan sun arkikuvia. :)

      Poista
  4. Meilläkin on lähes samanmoista arkea. Teen myös paljon iltavuoroja ja viikonloppuja, joten yhteinen aika on kortilla. Monen kotivuoden jälkeen se tuntuu aika hurjalta, vaatii vielä totuttelua... Tsemppiä teillekkin!:)

    Onnellista odotusta koko perheelle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudenlaiseen arkeen totuttelu vie tosiaan aikaa, mutta yhteisestä ajasta osaa todellakin sitten nauttia. <3 Tsemppiä myös sinne teille. :)

      Niin ja kiitos onnesta. <3

      Poista
  5. Kuulostaa niin tutulta :) Tosin meillä molemmat tekee päivävuoroa, joten yhteistä aikaa jää. Kaikista vähiten se siivoaminen käy mielessä :D Tsemppiä arkeen ja kiitos haasteesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, siivoaminen jääkööt toissijaiseksi. Siisteydestäkin nauttii täysin eri tavalla, kun sitä ei ole aina tarjolla. ;)

      Oleppas hyvä - toivottavasti pääsen piakkoin lukemaan (ja katsomaan) arjestasi. :)

      Poista
  6. Vautsi ku toteutit! :) Ja mahtavaa, että haastamasi blogit lähtivät mukaan!! Mun tarttee käyrä seuraa millanen heid arki o ;)

    Ihanaa syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nämä arkihaasteet on kivoja! Mukava aihe postata ja kiva lukea. :)

      Poista