mortonfest

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Joulun 2014 blogikliseet




Todella toivon, että en suututa kirjoituksellani ketään koska se ei ole suinkaan tarkoitus. Lähinnä haluaisin jakaa teidän kanssanne ajatuksia, joita olen itse pohtinut nyt reilun vuoden verran blogimaailmaan tutustuneena. Uskon, että useat teistä, jotka seuraatte blogeja olette pohtineet samaa - missä vaiheessa hyvästä ideasta tulee klisee? Kuinka monta kertaan sisustusblogeissa nähty hyvä idea näyttää edelleen hyvältä eikä saa ylleen "kliseen" vähättelevää merkitystä?

Sisustusblogien tarkoituksena on useimmiten toimia inspiraationa, tai niin olen ainakin itse ajatellut oman blogin pitämisen tarkoitusta. Saan suunnatonta riemua siitä, että joku inspiroituu tekemisistäni ja toteuttaa asian omalla tyylillään. Suora kopionti aiheuttaa harmitusta, mutta missä menee kopionnin raja? 

Joulun alla sisustusbloggaajat ovat aktivoituneet ja päivitykset pyörivät usein kuparilyhtyjen, paperipussiruukkujen ja voimapaperista tehtyjen pakettien ympärillä. Ei sovi unohtaa myöskään kattauksia, joissa materiaalit on haettu ympärillä olevasta luonnosta. Muutaman pallovalot sinne ja tänne, niin valmista tuli! Kaunista, mutta aika monta kertaa nähtyä. Vai onko sittenkään?

Kyse onkin ehkä ennen kaikkea siitä, että kuinka kukin esittelee blogeissa kiertävän hittituotteen omassa kodissaan: Joku ripustaa pallovalot ikkunanpieleen ja joku heittää ne huolettomasti lattialle sopivan sotkuiseksi keräksi. Toisen kodissa on Skandinavisk -kynttilä (josta taatusti tulee joulunajan 2014 blogihitti) takan reunustalla ja toinen asettelee sen hay dlm -yöpöydälleen. Rintarinnan kuparikynttilänjalan. 

Itse seuraan mielenkiinnolla blogeissa kiertäviä hittejä ja etenkin sitä, että kuinka kukin on tuotteen asettanut omassa kodissaan. Onko joku keksinyt jotakin uutta ja kuinka ympäristö muokkaa tuttua tuotetta omanlaisekseen. Jostain syystä itselle kuitenkin tulee helposti ähky ja totean hittituotteen kohdalla, että en halua sitä enää kotiini persoonattomuuden vuoksi. Esimerkkinä Susanna Venton suunnittelema ihastuttava Jalpaikka -matto, joka on harmi kyllä menettänyt kohdallani viehätystään liiallisen esilläolon takia. 

Ja kyllä meiltäkin löytyy! Lampaantalja (voih, haluaisin näitä lisää ja mielellään eri väreissä), kuusenoksia, vaaleaa puuta, string pocket ja tietty ne pallovalot. Tietyt "kliseet" ja muotivillitykset tulevat näkymään Nuapurissa -blogissa omalla twistillä myös jatkossa ja tulen taatusti hankkimaan kotiini juuri niitä asioita, joista todella pidän - olivat kliseitä tai ei. Paitsi en ehkä sitä Jalpaikkaa.

Mitä ajatuksia blogikliseet sinussa herättävät? Tuleeko ähky nopeasti, vai jaksatko ihailla samoja tuotteita blogista toiseen? Vai onko sellaista kuin "blogiklisee" mielestäsi edes olemassa?

Inspiroivaa pikkulauantaita! 
Loppuviikko tuleekin sisältämään kodin puunausta, sillä lauantaina meillä kokoontuu ihana joukko itä-suomalaisia sisustusbloggaajia. Kivaa ja vähän jännittävää! :)



40 kommenttia:

  1. Tää oli niin hyvä ja voi vitsi miksen ite keksiny tehdä bingoa tästä kun muuten oon sisustuksesta ja maamablogeista jo tehnykin?! Saanko kopioida idean ja tehdä? :D

    Kiva, että sain nimen tuolle mua raastaneelle matolle. Mietin, että mistä ihmiset on löytäny sen. Mut joo siis nauroin niin paljon viikonloppuna kun käytiin vähän ikeassa ja mukaan tarttui lampaantalja ja uusi hylly, jonka päälle kävin kaivamassa isän pihasta yhden blogihitin, männyn taimen! Kiva postaus, oon ihan liekeissä tästä. :P

    Ja ihan totta muuten, tän joulun paperit on taas varmaan voima ja salmiakki. Taidanki lähteä joulupukkikääreitä ostamaan... (No en kai, ku mulla on just noi edellämainitut jo valmiina.) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, sun bingot on olleet ihan mahtavia! Ehdottomasti - jään innolla odottamaan joulubingoa! :D

      Minäkin kävin tänään Tigerissä, voimapaperia hakemassa. :) Ja ihanaa, että tykkäsit postauksesta. Mua nauratti kauheasti, kun luin tätä sun kommenttia. :D Kiitos siis siitä!

      Poista
  2. Tuntuu että koko blogimaailma pyörii juuri tämän aiheen ympärillä. Ne blogit ovat suosituimpia, joista voi bongata useimmin näitä uusia villityksiä. Vähän harmi kyllä. Itse olen pyrkinyt välttämään että oma blogi muutuisi pelkäksi "katomitänytoonostanut"-listaukseksi, osin tietoisesti, osin siksi että ei meillä ainakaan ole sellaisia varoja käytössä että jokaisen uuden villityksen voisi ostaa omaksi. Toki jotkut niistä on tosi kauniita, ja kun silmä niihin täällä netissä tottuu. alkaa itsekin niitä himoitsemaan. Mutta onneksi kaikkea kaunista ei tarvitse omistaa, monesti minulle riittää kuvien katselu kauniiden blogien välityksellä :-) Kaipa se on niin, että antaa kaikkien kukkien kukkia, kliseillä tai ilman!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja se on minustakin tosi outoa. Siis se, että suosituimmat blogit pyrittävät samoja aiheita.
      Itsekin olen yrittänyt välttää sitä, että blogista tulisi vain kaupallista tuote-esittelyä ja muutenkin kaihdan sellaista elämäntyyliä. Ja kyllä - usein pelkkä katselu riittää. Onneksi, muuten olisi tili pahasti miinuksella. :D

      Poista
  3. Samaa olen miettinyt minäkin. On blogimattoja ja blogilamppuja ja blogisohvia ja...vaikka mitä blogijuttuja....itse tykkään seurata blogeja, joissa on asukkaansa näköinen koti..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä jännä ilmiö! Ja sama täällä - kodin pitää näyttää ihmisiltä, jotka sitä asuttaa. :)

      Poista
  4. Blogikliseiden kehityskaarta on ihan viihdyttävää tarkkailla, joskin aika nopeasti lukulistalta tipahtavat ne ahkerimmat kliseiden kierrättäjät, varsinkin jos niiden esittelyssä ei ole mitään "omaa twistiä". Olen myös vähän hämmentynyt siitä, miten samankaltainen (tai anteeksi nyt vaan, laumasieluinen) maku monilla bloggaajilla on. Onko se sitten tosiaan niin, että mieli ehdollistuu haluamaan ja pitämään (tai kuvittelemaan pitävänsä) jostain tuotteesta/tyylistä, kun se tarpeeksi monessa lehdessä ja blogissa tulee vastaan? Tai sitten mulla on vaan itsellä tosi huono ja "mauton" tyyli kun todella harvalle hittituotteelle olen bloggaajaurani aikana lämmennyt :D

    Lasketaanko blogikliseeksi muuten se, että aloittaa postauksen lauseella "En ole varsinaisesti mikään jouluihminen, MUTTA..." Koska siinä tapauksessa olen syyllinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on hämmentävää ja usein nämä "laumasielullisten" blogit ovat niitä kaikkein suositumpia. Mikä ihmetyttää minua suuresti.

      Ja sinun tyyli ei ole todellakaan mauton! Tykkään ihan älyttömästi sun persoonallisesta tyylistä ja hauskoista postauksista. Hahah, ja ehkä tuota lausahdusta ei voi laittaa vielä blogikliseiden joukkoon. :D

      Poista
  5. Hyvä, kun kirjoitit tästä aiheesta, jota taannoin sivuttiin. Herättää varmasti paljon polemiikkia. Joulu on kliseitä pullollaan. Nimim. Nyt jo kyllästynyt kuvavirtaani instagramissa. Kuusenoksa lasimaljakossa ! Reps. Entäs jos keksittäis uusia joulukliseitä ja ihan ite?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän keskustelu olikin kovasti mielessä kun tätä kirjoittelin. Mietiskelin muutenkin juttutuokiota sen jälkeen paljon ja päätin rohkaistua ja kirjoittaa siitä mahdollisimman lempeästi. :) Kiitti siis inspiksestä! Ja sieltähän se sinunkin huushollista löytyi - kuusenoksa lasimaljakossa. ;D

      Poista
  6. Jaksan katsella tuotteita, jos ne eivät ole joka kodissa samanlailla esillä. Uusi blogi jota alan selailemaan voi olla täynnä Kliseitä, mutta niin, että ne yhdistyvät omanlaiseen tyylin, eivätkö ole suoraa kopiointi jostakin tunnetusta blogista. Vaikea pukea ajatuksia sanoiksi. Mutta mulla on sama juttu, hyvin harvaa just nyt pinnalla olevaa juttua tulee hankittua ihan vaan sen takia, että sitä näkyy niin tosi paljon. No string pocket meillä on ja pallovalotkin. Itse tykkään vähän sotkea tyylejä, lisätä joukkoon oma tekemää, tuunattua, uutta ja vanhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin seurailen jonkin verran blogeja, joissa näkyy samat "blogikliseet". Tosin en jaksa lukea niitä kovinkaan aktiivisesti. Aina silloin tällöin mielenkiintoisen postauksen osuessa kohdalle.

      Tyylien sotkeminen kuuluu tässäkin huushollissa perusajatukseen. Kaikkea omasta mielestä kaunista kun hankkii, niin saa taatusti mieleistä. :)

      Poista
  7. Minulle on tullut myös näitä kyllästymisiä ennen kuin olen ehtinyt itselleni hankkimaan ja siten hankinta myös jäänyt. Yhtenä juurikin pallovalot ja sitten Annon matot ja nyt se paperipussi, niin ja koinpa kyllästymisen myös metallikoreihin. Ei vaan näytä enään kivalta kun niitä näkee joka paikassa. Minäkään en mitenkään siis arvostele kenenkään hankintoja vaan katselen niitä kyllä mielelläni muissa kodeissa varsinkin jos niille on keksitty joku kiva paikka ja tarkoitus. Omaan kotiin en vain niitä enään halua. Varmasti minunkin kodissa on paljon sellaisia ratkaisuja tai tavaroita mistä muut ajattelevat, että eikö tuo ole jo niin nähty, mutta tällä hetkellä mielestäni sopivat kotiimme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä kauniit tuoteet menettävät vetovoimaansa ollessaan liikaa esillä - eikä ihme. Tulee ähky meinaa. Ja sama täällä, ainakaan omaan kotiin ei niitä tee enää mieli hankkia.

      Teillä on sitäpaitsi ihana koti! Kauniin persoonallinen ja seesteinen. Juuri sellaisena kuin on. Just ihailin sun tämän päivän postausta vaaleanpunaisesta lipastosta ja niistä sarvista! Vau! :)

      Poista
  8. Muuten kaikki menee, mutta niitä viirejä en siedä ;)

    VastaaPoista
  9. Loistopostaus ja auts. Jotakin meiltäkin löytyy yllämainituista. Ja kuusenoksakin tuli eilen kuvattua maljakossaan. APUA :D Kaikesta noloudesta huolimatta - hienosti kirjoitettu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Uskon, että aika monesta bloggarin kodista löytyy "tietyt" kliseet, mutta ei se silti tee koko kodista persoonatonta. Teillä on sitä paitsi ihana koti - tykkään hurjasti! Kaunis ja yllättävä! :)

      Poista
  10. Ja siis omasta noloudestani, ei tämän tekstin :P

    VastaaPoista
  11. Kyllä, blogikliseitä näkee ja olen kyllä niitä jotka innostuvat nopeasti, mutta toisaalta myös kyllästyvät yhtä nopeasti. Kuten sanoit, on kiva katsella kuinka eri lailla eri bloggaaat tuotteitaan käyttävät/hyödyntävät, mutta mitä enemmän jotakin näkee päivästä toiseen, sitä enemmän se saa persoonattoman fiiliksen. Tämän vuoksi harvoin ostan mitään blogeissa mainostettuja juttuja itselleni. Jokin kiva esine viehättää, mutta odotan melko pitkään ennen kuin edes harkitsen sen ostamista, sillä usein sitä näkee kohta joka blogissa. Mutta jos jokin esine pääsee tämän kriittisen "kliseevaiheen" yli, eli se kiinnostaa vielä sen jälkeen/siitä huolimatta, se on jo vakavasti harkittavien listalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sama täällä. Maltan nykyään odottaa ja punnita hetken, että tykkäänkö jostakin hankinnasta vielä jonkin ajan päästä. Olen muutenkin pyrkinyt pääsemään kertakäyttökulttuurista eroon ja uskon että olen siinä kehittynyt. Oma tyyli on löytynyt, vaikka sekin toki muuttuu jatkuvasti. :)

      Hyvä kommentti, jonka voin allekirjoittaa myös täysin. :)

      Poista
  12. Hyvä kirjoitus.Itselläni tuli jonnin sortin blogi-turhautuminen joskus viime keväänä.En löytänyt oikein mitään mielenkiintoista ja kaikki tuntui jotenkin teennäiseltä ja väkinäiseltä.Lopullinen kuolinisku blogeissa kahlaamiseen oli jokin "paperipussi osana sisustusta"- tyylinen postaus.Löin läppärin kannet kiinni ja ajattelin että tämä on nähty minun osalta.Ei vaan tuntunu enää kiinnostavalta.Tottakai oli ja on edelleen muutamia kiinnostavia blogeja (paraikaa sellaisessa ollaan); mutta nekin tuntuu jotenkin hukkuvan massan joukkoon.Olenkin siivonnut omaa lukulistaani ja pitäisi vieläkin siivota.Valitettavasti minua vain ei kiinnosta ne paperipussi-ratkaisut.

    Samaa mieltä myös siitä että paljon nähdyistä jutuista menee se hohto.Mutta hankin kyllä itselleni vain sellaista mistä itse pidän.Seassa myös blogi-kliseitä.Minkäs teet.Pääasia että itseä miellyttää :)

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tosi hyvä kommentti ja mulla on ollut samoja fiiliksiä. Kierränkin useimmiten kaukaa sellaiset blogit, joissa näkyy suurimmaksi osaksi niitä blogikliseitä ja tällä hetkellä seurailen melko paljon pienempiä blogeja - oikeasti inspiroivia ja erilaisia koteja. Se on muuten jännä, että blogikliseitä täynnä olevat blogit ovat jostain syystä niitä suosituimpia..? Miksiköhän?
      Ihanaa loppuviikkoa myös sinne!

      Poista
  13. Kyllä mäkin tykkään tietyistä hittituotteista, mutta ei meillä kyllä niitä kotona ole sillä meillä sisustellaan aika paljon kierrättäen. Kuparia löytyy ja Lokki-valaisin, mikäli sitä voi hitiksi sanoa. Itse liputan persoonallisuutta, saa olla hittejä jos niihin tuodaan se oma juttu! Hyvä teksti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä - aika vähän meillä näkyy blogikliseitä. Tai ne jotenkin hukkuu tähän runsauteen. :D
      Persoonallisuus on tosiaan se kaikkein tärkein ja se, että koti näyttää asukkailtaan. Kun hankkii sitä mistä pitää, niin ei voi mennä pieleen. Ihan sama mitä muut siitä ajattelee. :)

      Poista
  14. Mielenkiintoinen aihe, johon on vaikea antaa mitään yksiselitteistä vastausta. Mielestäni usein nähty juttu muuttuu väkisinkin "kliseeksi", oli se sitten klassikkohuonekalu tms. En näe kuitenkaan siinä mitään pahaa - jos itse tykkää ja viihtyy. Kuitenkin bloggaajalla ja sisustuslehdillä ym. on mielestäni myös "vastuu" esitellä vähän muutakin kuin kokoonpanoa, josta itsekin tietää, että se on nähty niin moneen kertaan. Ainakin jos esittelijällä ei ole siihen mitään uutta lisättävää. Ainakin itse jätän sellaisen kirjoitukset ja kuvat väliin - mutta jos joku muu saa siitä jotain irti, hyvä niin.

    Kliseeseen voi tosiaan tuoda sen oman tvistin, jolloin lukija saa siitä edes hitusen jotain uutta. Esim. nyt niin suositut joulukuusenoksat on tosiaan niin monella nähty, mutta ymmärrän hyvin, miksi se kiehtoo, koska idea on niin hyvä ja helppo, ja ennen kaikkea luonnollinen. Jos sen esittelee hiukan erilailla kuin muut, niin aina joku siitä saa jotain uutta irti. Ja sama pätee sitten niihin muihinkin klisee-juttuihin.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, juuri näin. Se mistä todella itse pitää niin sopii juuri meille täydellisesti! Mielenkiintoinen aihe, johon voi ottaa niin monta eri näkökulmaa. Hyvä pointti myös tuo, että bloggarilla ja sisusustuslehden toimittajalla on tietynlainen vastuu tuoda esille uusia juttuja, eikä aina niitä "jo nähtyjä" tuotteita.
      Ja kyllä, kuusenoksat ovat ihan loistava keksintö ja innolla seurailen, että millaisiin purkkeihin ihmiset niitä hoksaavat työntää. :D

      Poista
  15. Tämä on kyllä vähän ristiriitainen juttu, kun itsestä tuntuu, että ne postaukset, joissa on joku hitti-juttu, saa usein eniten lukijoita, vaikka kuvailisi kotoa myös niitä vähän erilaisia juttuja. Toisaalta omakin mieli on sisustusjuttujen kuin muodin suhteen sellainen, että ainahan niitä vaikutteita poimii, vaikka oman tiensä pitäisikin. Itselleni olen ajatellut ohjenuoraksi sen, että sisustan ja valitsen juttuja sen mukaan, mikä itseä silloin miellyttää, en sen mukaan mikä näyttäisi blogissa hyvältä tai olisi juuri nyt in. Uuteen taloon valitsen varmasti jonkun Tapettitalon tapetin, vaikka niitä olisi jo nähty, sillä ne on ollu mun suosikkeja jo kohta 15 vuotta.
    Ja on mullakin esimerkiksi String-hyllykkö (ja pallovalot), mutta sitä voi puolustella jo sillä, että se toivottavasti kestää aikaa ja on hauska siitä, että sen ilmettä voi muuttaa aika hyvin sen mukaan, mitä sinne laittaa.
    Kiva silti lukea, että joku sanoi tämän ääneen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, samaa olen miettinyt minäkin. Hittituotteet herättävät eniten kiinnostusta. Miksiköhän? Vaikutteita toki kantaa omaan kotiinsa varmasti paljonkin ja ehkä omassa "genressään" sitä tuottaa tietynlaisia blogikliseitä. Tärkeintä on, että hankkii juuri sitä mistä itse pitää - oli hitti tai ei! :)

      Olipas helpottavaa kuulla, että tykkäsit tästä postauksesta. Ja oikeastaan kukaan ei ole kritisoinut.. Onneksi! :)

      Poista
  16. Hyvä kirjoitus ja samaa olen pohtinut minäkin. Tästäkin kodista löytyy joitain juttuja, mitä monesta muustakin. Joistakin olen haaveillut pitkään ja säästänyt ja sitten ostanut ja niistä on tullut tosi tärkeitä. Blogia pitäessä yrittää aina pitää mielessä sen, että minulla saa olla juuri sellaista omalta näyttävää, ei tarvitse olla ihan samanlaista kuin muilla, niillä paljon suositummilla blogeilla ja välillä siitä syntyy pieni paniikki, että "mulla nyt on vaan tällasta ja noilla muilla kaikki niin hienosti suunniteltua ja tyylikästä" :) Pääasia on kai just se, että blogi on bloggaajan näköinen on siellä sitten samoja juttuja kuin muilla tai ei. Ja hei, täällä jo inpiroiduttiin ja tuunattiin keittiö :) Kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Ruut! :)
      Jostain syystä "blogikliseitä" pursuavat blogit ovat usein niitä suosituimpia. Mikä on mielestäni hieman outoa. Itse tykkään eniten blogeista, jotka näyttävät asukkailtaan ja siltä, että kotiin on todella hankittu itseä miellyttäviä asioita. Olivat ne blogihittejä tai ei. Teillä on sitäpaitsi todella kaunis ja harmoninen koti! <3

      Huippua, että siellä on ispiroiduttu keittiöpuuhiin! Pitääpä tulla kurkkimaan. :)

      Poista
  17. Itseäni ei niinkään ärsytä/kyllästytä se että samoja design-tuotteita esitellään joka toisessa blogissa, mutta minua ärsyttää suunnattomasti sana ROUHEA! Kaikki on nykyään niin rouheaa. On sitten kysymyksessä huonekalu, kynttilä, kukkapurkki tai peitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Sitä käytetään paljon ja tunnustan, että itsekin taidan kuulua näihin. Kääk! :D

      Poista
  18. :D Hyvä Maru!!

    Joo tää on kyllä jännä maailma. Ihan omanlaisensa. Ja todella jotkut toistaa itseään / samoja kaavoja.

    Mulla kyllä menee myös maku tavaroihin, joita näkee liikaa. Halliinkin tekisi mieli ostaa uusi matto, koska sitä alkoi harmillisesti näkyä liikaa heti, kun sen (Kodin 1 - Pandora) meille kotiutin kaksi vuotta sitten. Odottelen, että ahdistus menisi ohi, kun tuntuu tyhmältä korvata ihan ehjää ja hyvää. Tosin jos käytettynä löytäisin, niin sitten saattaisin ostaa toisenlaisen. Ja täytyy kyllä tunnustaa, että String-hylly on mulle yksi liikaa näkynyt. Sitä en kotiin ottaisi.

    Tää joulu on mulle hiljentymisen aikaa. Siis blogeista :DDD Mä en meinaan ihmeemmin ole jouluihminen eli alkaa se lokakuussa alkanut hössötys jo tympiä. Onneksi jokaisella on vapaus valita ja tehdä niinkun hyvältä tuntuu :)

    Kiitos sulle tästä postauksesta ja hauskaa alkavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että tietynlaisiin juttuihin sitä kyllästyy, kun näkee liikaa. Pätee niin vaatteisiin kuin sisustusjuttuihin. Tosin sitten on niitä yksilöitä, joita jaksaisi tuijotella loputtomiin.. :)

      Poista
  19. Mä tykkään sun blogista, olet varmaan ihmisenä tosi herttainen.
    Mutta mä ihan äimistyin tästä sun postauksesta koska mun mielestä sun koti on just kuin Annon - kuvasto! Oikeestaan pelkkiä kliseitä.. Onko sun mielestä sun sisustus tosiaan omaperäinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos! :)

      En mielestäni missään vaiheessa korostanut/maininnut meidän kodin omaperäisyyttä tai paremmuutta sen suhteen suhteessa muihin blogeihin. Kirjoituksen tarkoitus oli lähinnä herättää ajatuksia ja keskustelua blogeissa vallitsevien "kliseiden" suhteen. Toki inspiroidun tietyntyylisestä sisustuksesta ja imen sieltä vaikutteita omaankin kotiini.. Ehkei kuitenkaan aivan kuin Annon kuvasto, vaikka en siitä pahastuisikaan. :)
      Omaperäinen tai ei, niin pääasia että itse viihtyy. Se oli tämän postauksenkin pääpointti! :)

      Poista
  20. Kiitos vastauksesta. Hyvä pointti, ja siis viestini kaiku oli hirveen negatiivinen. Seuraan blogiasi ja ihailen sisustustasi. Mielikuva sinun herttaisuudestakin sai asiallisen vastauksen myötä vahvistuksen. Mukavaa uutta vuotta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti viihdyt mukana myös jatkossa! Ja mielestäni muun kuin järjettömän hehkutuksen tapaisen palautteen saaminen on ihan sallittua. Hyvin olit asian ilmaissut! :) Ihanaa Uutta Vuotta myös sinne!

      Poista