mortonfest

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Ääripääelämää



Arkiaamuisin, hieman klo 08.00 jälkeen alkaa tässä huushollissa poikien hermot kiristyä.
Jos on kiire, niin saan tämän karavaanin ulos ja vaunuihin 20 minuutissa.
Minusta ihan kelpo suoritus.

Yleensä uhmaikäinen on ihan vain periaatteesta haluton ulkoilemaan ja toppatamineisiin puettu vauva huutaa kuumuutta. 

Viimein, kun saan kaikki onnellisesti ulos ja puistoon alkaa vauvan itku vaunuissa, esikoinen haluaa keinussa vauhtia juuri sillä toisella kädellä ja huomaat itse pukeutuneesi kumppareihin, vaikka ulkona on 10 astetta pakkasta. 

Edellä mainituista syistä puistoreissu päättyy lyhyeen.

Esikoinen ei suostu kävelemään puistosta kotiin, vaan haluaa olla juuri nimenomaan ja vain ja ainoastaan sylissä, vauva huutaa edelleen eikä lounasta ole tehty valmiiksi. 

Kotimatkalla kiroan ja olen kateellinen miehelle, joka juuri nyt voi olla töissä.

Viime metreillä uhmaikäinen tiputtautuu sylistä. Päättää ettei halua enää sylikyytiä, olla vaunuissa tai kävellä itse. 
"Jää sitten siihen" uhoan, ja painelen kohti kotia. 
Samassa hetkessä tajuan, että ei lienee sopivaa jättää parivuotiasta raivoamaan vilkaan autotien viereen. Haen raivoavan pojan, kannan kotiin, riisun vaatteet, pistän hänet omaan huoneeseen huutamaan, riisun vauvan joka itkee edelleen, rauhoitun, vauva rauhoittuu ja menen ottamaan nyyhkyttävän parivuotiaan syliin.

"Ei haluu enää huutaa" toteaa parivuotias. 
Pyydän anteeksi ja selitän.

Päätämme yhdessä tehdä ruoaksi makaroonia ja kastiketta.
"Vauva haluu maitoo" muistuttaa parivuotias.

Viha muuttui hetkessä suunnattomaksi rakkaudeksi.

Onneksi saan olla kotona. 

23 kommenttia:

  1. Ihanasti kirjoitettu :) Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ruut! Ihanaa tiistaita - vaikka inhottavan lumista on ainakin tällä Kuopiossa. ;/

      Poista
  2. Nyt oli elämänmakua! Täydet sympatiat lähtee täältä toisesta niemestä! Et oo ainut kiukkupuuskien kanssa painiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Niin, sinullakin on siellä se kiukkuileva pörröpää. <3

      Poista
  3. Huokaus. Tuollaistahan se oli juu. Aika kultaa muistot. Koita jaksaa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kultaisia muistoja odotellessa ja pitää nauttia hetkestä - pian nämä on jo isoja. <3

      Poista
  4. Voi, miten ihanasti kirjoitettu<3 Ja niin tutunkuuloista! On ne vaan niin totaalisen rakkaita (ja välillä raivostuttavia) nuo pikkuihmiset♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos Viivi! <3 Juurikin näin - miten sitä ihminen voikaan mennä niin tunteesta toiseen?

      Poista
  5. Ihana teksti, tilanne ja tunteet niin tuttuja. Välillä maailman raskainta hommaa, seuraavassa sekunnissa maailman ihaninta ja rakkainta. Voimia sinne arjen pyörittämiseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Niina! Se on juurikin näin: fiilikset muuttuvat hetkessä - se ehkä tekeekin tästä "hommasta" niin kovin antoisaa. :) Niin ja voimia myös sinne.

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Oi voi, voin vain kuvitella! :) Loppu hyvin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Toisaiseksi. ;) <3

      Poista
  8. Todella hyvä teksti, kauniisti kirjoitat vaikka vähän raskas asia onkin. Ja mikä kuva, ihana! <3

    VastaaPoista
  9. Ihanasti kuvattu äitiyden tunteita :)

    VastaaPoista
  10. I feel you. Silloin tällöin raskasta, mutta antoisaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi en ole ainut uhmaikäisen kanssa painija. Se on juurikin näin! <3

      Poista