mortonfest

torstai 26. maaliskuuta 2015

Torstain top 5.




1. Pölyjen pyyhintä on kotitöistä ärsyttävin. Eilen, kun pojat nukkuivat yhtäaikaa päiväunet (upeeta!), otin mikrokuituliinan pitkästä aikaa esiin. Nyt on taas tilaa hengittää! 

2. Vaaleanpunainen vanha keittiönkaappi näyttää näin keväisin entistä vaaleanpunaisemmalta. Keltainen sopii täydellisesti hempeän pinkin kaveriksi ja aina vain tuon kaappi hurmaa minut olemassaolollaan. Olen jo oikeastaan täysin kuopannut maalauspohdinnat tämän kaapin osalta - on se vaan kaikessa ristiriitaisuudessaankin niin sopiva juuri tuohon ja juuri tuollaisenaan!

3. Eilen meillä kävi lapsuusmaisemien paikallislehden toimittaja tekemässä juttua. Pääsiäisen jälkeen tästä lisää ja ehkä jostain muustakin kivasta.

4. Kevät on tuonut mukavia uusia tuulahduksia tullessaan ja muutaman tuunausprojektikin on jo mielessä. Ensi viikolla mies on jälleen isyyslomalla, joten saattaapa olla, että meikeläisellä jää vaipanvaihdolta aikaa myös johonkin muuhun mielenkiintoiseen! Jes! 

5. Meidän vauva näyttäisi löytäneet rytmin (ainakin toistaiseksi). Pikkuinen hurmuri käy yöunille jo klo 18.00 ja nukkuu yönsä yhden herätyksen taktiikalla. Äiti tykkää! 


12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin on! Tykkää siitä kans aina ja aina vaan. <3

      Poista
  2. Onhan toi kaappi todella hellyyttävä! Ja hei, nakkaahan mua sillä sähköpostilla, kunhan ehdit ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se tosiaan on. Niin, ja hyvä kun muistutit. :)

      Poista
  3. Kaappi on niin ihana, tuollaisen minäkin haluaisin :)

    VastaaPoista
  4. Kaappi on ihana, ihana, ihana (ja minä oikeasti inhoan kaikkea vaaleanpunaista :D ) Toivottavasti saat nipistettyä aikaa tuunailuille, niitä on aina ilo seurata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän sitä aikaa taas tässä liikene. Niin ainakin kovasti toivoisin. :) Kaappi on tosiaan meikeläisenkin mieleen, vaikka en minäkään liiemmin muuten väristä välitäkkään. :)

      Poista
  5. Tuli hymy huulille näitä lukiessa. :) <3 Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Niin kaunis ja mäkin tykkään keltasen ja pinkin yhdeistelmästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen ja pinkki on kyllä ihana pariskunta. <3

      Poista