sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Tuoreeks terveeks!



Kaksivuotisneuvola saatiin hädintuskin käyntiin, kun Aalta jäi peukalo palo-oven väliin. Pikainen neuvolareissu vaihtui illaksi päivystyksessä. Mitat jäi saamatta, mutta neuvolan täti kehui oikein reippaaksi ja "ehtiväksi" pojaksi..

Aan kanssa laitettiin viikko sitten rairuoho kasvamaan. Se, että osa siemenistä taisi lipsahtaa istutuspuuhissa pojan suuhun lienee syy siihen, että ruohikko jäi melko harvaksi. Pentikiltä hommatuista pupuista oli säilytyksessä molemmista toiset korvat irronneet. Pikaliimalla saatiin pääsiäistunnelma jälleen eheäksi. 

Näissä sitä onkin ollut, etenkin tälle meidän kaksivuotiaalle, ihmeteltävää pitkin viikkoa. 


Ihanaa palmusunnuntaita! 


7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. :D Aika sympaattinen tapaus tosiaan. :D

      Poista
  2. mikähän siinä on, että kaikkea pitää maistaa ;) täälläkin mennään joka vuosi hyvin niukilla koristeilla, mutta se ei haittaa. aina kun saan oman tipuni kaapista kaivaa, tiedän pääsiäisen olevan ovella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillekin koristukseksi riittää ruoho (tällä kertaa harva sellainen), nämä pari pupua ja lasten askartelemia vitsoja. :)

      Poista
  3. Voi pikkuisen peukkua, tekevälle sattuu. Kivaa pääsiäisen aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekevälle tosiaan sattuu ja tämä meidän veikko on varsin tekeväistä sorttia! Ihanaa pääsiäistä myös sinne. :)

      Poista
  4. iihana idea toi ruoho tuos "aallon kipossa";) meillä koristavat niiin noi samat pipot alkavaa pääsiäistä;)

    VastaaPoista