mortonfest

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Pienen budjetin keittiöremppa // Mitä kuuluu nyt?

Vanhoille lukijoille meidän keittiön minibudjetin muutos on jo tuttua juttua, mutta halusin tehdä tästä päivityksen ja kertoilla hieman, että mitä keittiöön kuuluu nyt. Päällystin kaapinovet DC -fix muovilla ja välitilan käsittelin saneerauslaastilla ja maalilla. Kuinka muovi ja laasti on pysynyt, kun muutoksista on aikaa reilu vuosi (okei, saneerauslaasti ei ole ollut vielä pinnassa ihan niin pitkään).

Tältä meidän keittiö näytti marraskuussa 2013:


Ja tältä toukokuussa 2015:



Sitten tullaan siihen, että kuinka kestävä keittiö on ollut. Täytyy sanoa, että olen ollut tosi tyytyväinen tuohon kontaktimuoviin ja se on pysynyt keittiön ovissa loistavasti. Muovista löytyy yhteensä 3 reikää, jotka ovat tulleet terävistä kolhaisuista. Niitä ei kuitenkaan yleisilmeestä huomaa. Muovi ei ole myöskään lähtenyt kupruilemaan tai irtoamaan kulmista - mikä on itseasiassa ollut minullekin positiivinen yllätys. Kukaan ei ole huomannut sitä tosiseikkaa, että ovien pinnat ovat päällystetty muovilla.




Saneerauslaasti on ollut täydellinen. Laasti ja maalipinta on kestänyt kolhut, pesut ja laasti ei lohkeillut myöskään liesituulettimen kiinnityksen yhteydessä. Välitilan väri on helppo muuttaa maalamalla päälle uuden maalikerroksen. Toistaiseksi ollaan tykätty tosi paljon tästä mintunvihreästä/turkoosista. Työ oli ehdottomasti vaivan väärti ja voin suositella molempia minibudjetin remppaprojekteja!


Keittiön muutos tuli kustantamaan kutakuinkin 200€. Tähän ei ole tosin laskettu uutta liesituuletinta ja tiskikonetta, jotka jouduimme vaihtamaan rikki menneiden tilalle. Saneerauslaastin sain ilmaiseksi veljeltäni. Keittiön kivitasot (ja etenkin lieden takan oleva kivijäljitelmä) häiritsevät minua tosi paljon, mutta ovat ihan käytännölliset joten sen vuoksi eivät lähde ainakaan meidän asuinaikana vaihtoon. 

Keittiönurkkauksen minibudjetin remppa saa pian jatkoa, kun kaakelilattia saa ylleen uutta väriä. Pysykeehän siis kuulolla! 

Täältä löydät vinkkejä DC-fix kalvolla päällystämiseen.
Postauksen välitilan päällystämisestä saneerauslaastilla löydät täältä.


Mukavaa sunnuntaita! 
Minä lähden Helsinkiin. Yksin. Kääk!

23 kommenttia:

  1. Tää oli kyllä NIIN magee muutos! Oon tätä monesti V:lle innoissani esitellyt :) Meidän keittiössä on vain se ongelma, että kaapit ovat oikean väriset, minä vain inhoan kaappien koristeuria... Ja niitä ei kotikonstein taida saada peittoon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut, että muovin saa sopimaan uriin käyttämällä hiustenkuivaajaa - muovin saa täten taipumaan myös uriin.

      Niin ja kiitos! Muutos on kyllä aikamoinen. :)

      Poista
  2. Huh, oletpa kyllä hienon (ja iso töisen!) muutoksen tehnyt :) Ei kyllä uskoisi, että ovissa on kalvo :D Pitää laittaa idea korvan taakse, jos joskus itse tarttee hyödyntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä vierähti ilta jos toinenkin. Mutta kyllä kannatti! :)

      Poista
  3. Hieno ja helppo (-ohko) muutos...hyvin olet saanut muovin, ilman että on ilmakuplia tai muuta mistä vois keksiä, että pinta on kontaktimuovia. Mulla itellä on samanväristä graniittia suurin osa keittiön tasoista ja kyllä tykkään ihan kympillä, kun kuviointi on sen verran sekava, että tämmöinen laiskansitkeä huushollari saa mennä ja tulla ihan rauhassa ilman jatkuvaa puunaamista eikä joka leivänmurunen näy...käytännöllinen siis kuten mainitsitkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on kyllä totta, että tuo graniitti piilottaa täydelliset pienet leivänmurut ja tahrat. :)

      Poista
  4. Ihan todella hieno muutos tuohon hintaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös! Kyllä kannatti nähdä vähän vaivaa. Ja niinhän se on, että jos haluaa tehdä pienellä budjetilla, täytyy tehdä vähän hommia. :)

      Poista
  5. Täh?!? Nyt en kyllä usko! Siis nuo kaapinovet eivät olekaan maalatut tai oikeasti valkoiset?? Tosi mahtava muutos ♡
    Tykkään kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D No niinpä! Muutos on kyllä mahtava ja kyllä, ne on kalvolla päällystetty.

      Poista
  6. Hieno muutos. Kivaa tätä viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sike! Ihanaa viikonloppua. :)

      Poista
  7. Tämä on hieno muutos. Todella kaunis ja raikas!!!

    Meilläkin muutos toteutettiin välitila ja kaapit maalaamalla, ei voinut muuta kaapeille tehdä. Oli niin paljon uria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!
      Olen kuullut, että muovin saa taivutettua uriin kuumentamalla sitä hiustenkuivaajalla. Omakohtaisia kokemuksia ei ole, mutta näin olen kuullut. Kantsii testata! :)

      Poista
  8. Uudistunut ilme on kyllä niin hieno, että vieläkin jaksan sitä ihastella! :) Kumma, ettei tuota DX -fixiä näy blogimaailman ulkopuolella sen kummemmin - luulisi, että lehdet huutaisivat kovaan ääneen tällaisesta edullisesta mutta huipusta diy-ideasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kristiina! Joo, se on kyllä jännä. Ehkä ihmiset pelkää kontaktimuovikokemusten jälkeen käyttää sitä - mutta tämä on kontaktimuovia niiiiin paljon helppokäyttöisempi. :)

      Poista
  9. Hieno muutos! :) olen itse myöskin käyttänyt melko moneen paikkaan dc-fixiä, ja päällystin keittiön tasotkin lähinnä kokeilumielessä.. Hippasen alle kahden vuoden kokemuksella voin suositella sitä myöskin tasoille, ihan muutama naarmu ja reikä tullu (omaa tyhmyyttäni)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! dc-fix on huippukeksintö! Päällystin meidän yhden sivutason tällä muovilla - ei ole niin kovalla kulutuksella. Toimii lähinnä laskutasona. On pysynyt siinä (muutamaa remppamiesten aiheuttamaa reikää lukuun ottamatta) loistavasti!

      Poista
  10. Eipä olisi linkki ohjeeseen voinut parempaan aikaan tulla. Oon just lähdössä Etolaan muovimetsälle. Teidän huiman muutoksenne innoittamana tietysti. :) Kiitos Maru!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että hyödyit tästä! Jäänpä innolla odottamaan, että mitä ryhdyt muovittamaan. :)

      Poista
  11. Tervehdys, piipahdimpa sattumalta tännekin kylään. Hieno on keittiön muutos! Ja edulliset ideat aina tarpeen.

    VastaaPoista
  12. Käväisin blogissasi, kun etsin taannoin dc-fix-vinkkejä. Minä päällystin keittiön kaakelit ja minäkin olen ollut erittäin tyytyväinen muovin pysyvyyteen. Eikä huomaa ollenkaan, että kyse on muovista!

    VastaaPoista
  13. Ai miten kiva kuulla, että ratkaisut on olleet kestäviä:) Mä aina vinkkailen tästä projektista ystäville, jotka etsivät edullisia ja käteviä tapoja toteuttaa uudistuksia. Kestävyys on ollut se mikä on usein mietityttänyt, joten kiva, että teit tän postauksen.

    Mä muuten arvostan aina enemmän tällaisia kekseliäitä ja edullisia remonttijuttuja. Rahallahan saa vaikka jos mitä, mutta jos meinaa selvitä vähemmällä, niin pitää olla idearikas. Niinkuin sä <3

    VastaaPoista