torstai 7. toukokuuta 2015

Värit on pop!




Sain tässä taannoin kiellon hommata kotiimme mustavalkoisia verhoja. Minulle ei usein esitetä sisustukseen liittyviä toiveita, joten päätin kunnioittaa miesväen tahtoa. Ihailin näitä Marimekon POP -verhoja jo ajat sitten ja tänään tormäsin niihin -50% alennuslaarissa. Noh, tiedättekin miten siinä sitten kävi.

Jos asuisin yksin niin kotimme olisi taatusti mustavalkoisempi. Siitäkin huolimatta, että viehätyn retrosta ja kirkkaista väreistä. Luulen, että en kuitenkaan tekisi näin rohkeita valintoja värien suhteen, jos minua ei lievästi painostettaisi valitsemaan jotakin räväkämpää. Mustavalkoinen on perusvarma ja etenkin näiden arvokkaimpien kankaiden hankinnassa ei haluaisi valita pieleen. 

Olen etsinyt sopivaa värikästä verhokangasta melko pitkään. Kivojakin olen löytänyt jo useita, mutta en ole raaskinut ostaa. Sisustuksen ammattilaiset ovat muuten ennustaneet, että mustavalkoisuus alkaa pikkuhiljaa väistyä värien tieltä. Niin, ja värien lisäksi pinnalle nousee 90-luku ja kirsikkakalusteet. Yök.


Muun muassa näistä yllä olevista kankaista olen haaveillut:
Kauniste, sunnuntai.
Kauniste, muilla mailla.
Marimekko, luovi.

Pitkään ikkunassa keikkuneet räsymatot saivat nyt väistyä pois olohuoneesta. Toinen verhoista meni keltaiseen lastenhuoneeseen (sopii muuten sinne täydellisesti) ja toinen kaapin kätköihin. Yhden verhon poistuminen toi myös kauan kaivattua avaruutta koko kotiin.


Mites siellä? Viehätytkö väreistä vai miellyttääkö mustavalkoinen? 



28 kommenttia:

  1. Ysäri: yök yök yök (kuuluisat viimeiset sanat...)
    Edelleen mennään seitsemättä vuotta mustavalkoisella, tosin ruskea(!!!) on lisääntynyt joukkoon. Vaikken sinua tunne, niin uudet verhot näyttävät "ihan sinulta" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitti - verhot on tosiaankin mun näköiset. :) Kummasti sitä täällä oppii toista "tuntemaan."

      Ysäri ei todellakaan kuulosta houkuttelevalta. Etenkään nuo kirsikkakalusteet. Siitä se kuule lähtee - ruskea on jo melko lähellä kirsikkaa. ;)

      Poista
  2. ihania kankaita olet löytänyt jälleen. Sopivat hyvin muuten mustavalkoiseen ympäristöön väripilkkuna.
    Pikkuhiljaa voisin alkaa hyväksymään verhoihin väriäkin nykyisten täysvalkoisten tilalle. Ihania on nuo siniset mallit, Marimekon ja Kaunisteen kankaat. Sanoinko joskus, että ei enää koskaan sinistä ... no ei ainakaan Unikko-kuosina. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Mirella! <3 Verho tosiaan näyttää ihanalta ja tuo kivaa vastapainoa huoneen toisella puolella olevalle stringille, joka on täynnä pirteitä retropurkkeja. :)

      Repesin ihan täysin tuolle sun unikko -kommentille. :D Kyllä minäkin 2000 -luvun alun sinisen kauden jälkeen vannotin, että meille ei KOSKAAN tule mitään sinistä. Niin se vaan mieli muuttuu. :)

      Poista
  3. Ihana! Minä jo Kertun blogiin kommentoinkin, että koska olen tälläinen ikuinen perässähiihtäjä mitä tulee mihinkään muoteihin tai virtauksiin, niin alan vasta pikkuhiljaa syttymään mustavalkoisuudelle :-D Tai no, "syttymään" on aika lievä ilmaisu, kun uusi talo on täysin mustavalkoinen yksiä kaapinovia lukuunottamatta :-D Mutta toki sinne tulee väkisinkin väriä kun saadaan meidän tavarat sisään. Vaan eipä haittaa, minä hiihtelen perässä, siellä on ainakin väljää ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kyllä ne muotivirtaukset jotenkin ujuttautuu omaankin kotiin, vaikka muka ei mitään sisustustredenjä seuraa. Tärkeintä onkin juuri se, että ottaa kotiinsa juuri sitä mistä tykkää - oli muotia tai ei.
      Voih, teidän kodista tulee upea ja väriä riittää taatusti yltäkylläisesti, kun roudaatte kamppeet sisään. Sieltä ne ihanat retrot sitten kauniisti esiin nousevat. Muuten värittömästä ympäristöstä. :)

      Poista
  4. Osaisinpa /uskaltaisinpa käyttää värejä enemmän.Meillä mennään aikalailla mustan, valkoisen ja pellavan sävyillä. Tosin lastenhuoneeseen on tupsahtanut ripaus keltaista. Hyvä mä ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan kokeilemaan! Saman sävyn värejä kun hommaa (oli ne murrettuja tai perusvärejä) niin ei voi mennä pieleen. Pellava ja valkoinen on myös kaunis - keltaisesta puhumattakaan! ;D

      Poista
  5. Kivan pirtsakat! Mä sekoilen värien kanssa. Välillä pitää olla hillittyä, välillä mustavalkoista ja välillä värejä.Sellasta tää on :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Sama se on vähän täälläkin. Välillä tekee mieli väriä kauheasti ja yleensa talven tullen tulee väriähky. Koskaan mustavalkoista meille tuskin koskaan tulee.. Ehkä. :)

      Poista
  6. Toi on ihana verho!! Ja väreissäkin voi mennä monella, itselle ei koskaan ole taas mustavalkoisuus iskeny. Tietenkin mustaa ja valkoista löytyy ja paljonkin mutta että pelkästään ja kovin kontrastein, se ei ole ihan se omin juttu. Paremmin ehkä harmaa ja neutraalit sävyt, väreissä tai ei, murretuilla fiiliksillä on kyllä porskuteltu pitkään. Väreissä sävy on kaikki kaikessa!

    ps. kirsikkaan en taivu, ei se voi tulla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös ookkin!
      Meillä on aika paljon perusvärejä, mutta pastellikin on pikkuhiljaa hiipinyt meidän huusholliin. Murretut värit on ihania ja niistä etenkin syksyisin haaveilen. Pitäisi vaan laittaa koko sisustus uusiksi, jotta saisin yhden murretun ihanuuden istumaan tähän värien sekamelskaan. :D

      Ja en minäkään taivu - siihen kirsikkaan meinaa!

      Poista
  7. Värit todella piristää mieltä :)) Ihana verho :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri näin! Värit ja kesä kuuluu yhteen. :)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinäkin tykkäät - niin minäkin! <3

      Poista
  9. Makeet verhot. Marimekon kuosit viehättää mua kyllä päivä päivältä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö! Marimekko on kyllä aina vain ihana. <3

      Poista
  10. Ihanan värikäs kuosi! En olekaan tähän Marimekon POP-kuosiin edes törmännyt. Meilläkin on mustavalkoista keltaisella höystettynä ja nyt alkaa minttu pyrkiä mukaan :) Marimekko viehättääkin entistä enemmän, räsymatto ja puutarhurinparhaat keltaisena keittiön kappana jo löytyy ja mustavalkoiset lokit oli olohuoneeseen sivuverhoiksi harkinnassa, mutta niin paksua lompakkoa ei löytynyt... joten tyydyin Annon mustavalkoiseen siksak sivuverhoihin ja hei, sehän on kuin lokki, kun on laskoksilla!
    Vinkkinä, että täällä Jyväskylässä on muuten Suomen käsityön museossa juuri auennut näyttely: Marimekkoelämää. Pakko ehkä piipahtaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei ihan hirveästi ole ollut esille. Oisko tullu joskus vuosi sitten?
      Minä olisin halunnut sinisen lokin, mutta sellaista ei ole - en tiedä onko koskaan ollutkaan. Siis sen sävyistä sinistä, jota olisin kaipaillut. Annon siksakit on myös ihana! Meillä on lastenhuoneessa saman kuosin matto - tykkään!
      Kävin just viikonloppuna Jyväskylässä ja huomasin näyttelyn. Pitäis kyllä ehdottomasti päästä käymään! :)

      Poista
  11. Moikka, kivan verhon löysit! itse tykkään valkoisista verhoista, mutta tyynyjen (tai päällisten avulla) esim. olohuoneen ilme vaihtuu ripeästi. Tuon kuosin voisin "kopioida" eteiseen missä tykkään revitellä. Ihana on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti! Tyynynpäällisillä saa tosiaan helposti muutettua koko kodin ilmettä ja valkoiset verhot ei ole lainkaan hullummat. :) Se on ihan hyvä pitää joku tila revittelyhuoneena - meillä ne on lastenhuoneet. :)

      Poista
  12. Marimekon Luovi on kyllä kaunista niin kankaana kuin verhoina. :) Meillä on mustaa pitsiä ja punaista organzaa samettikuvioilla verhoissa, huonekalut pääosin tummaa puuta ja seinät vaaleat. Taidetaan viehättyä molemmat enemmän väreistä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luovi on ihana. <3 Etenkin se sininen. Siellä on helppoa sisustaa, kun molemmat jakaa samat värimieltymykset. :)

      Poista
  13. Tosiaanki passaa teille tuo! Mä just nappasin verhot pois pienen takkaremppapölyn takia. Odottamassa mustavalkoista kangasta...saapa nähdä, milloin palaan taas väreihin.

    Miten sen ysärin kestää? Kai kukkaboordit ja pitsiverhot tulee kans takas...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on kiva vaihdella. Etenkin minä voisin väillä laittaa jotain mustavalkoista, mutta isäntä ei tykkää. Ja eiköhän nämä muksutkin enemmän viehäty näistä värillisistä.

      :D Repesin tuolle sun ysärikommentille - ei sitä voi kyllä mitenkään kestää! :D

      Poista
  14. Ihanat värit! Minä törmäsin kaunisteeseen vasta sinun blogisi kautta. Heillä on todella kauniita kankaita!! Revin juuri yhdestä makuuhuoneesta harmaat verhot pois kun ne ahdistivat näin keväällä. Hienosti muuten ompelit sen vetoketjun. Minä olen aina vain tehnyt niin, että jätän pienen aukon mistä tungen tyynyn sisään ja pisto-ompelen kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että löysit kaunisteen täältä! Niillä on kyllä paljon ihania tuotteita. <3

      Minäkin olen tätä ennen ommellut tyynynpäälliset sellaisilla laskoksilla - vähän niinkuin tyynyliinat. Yrittänyttä ei laiteta! :)

      Poista