torstai 19. marraskuuta 2015

Kotiäiti vai yrittäjä? Sosionomi vai suunnittelija?


Monet ystävät ovat kyselleet jaksamistani. En tiedän kuinka hyvin olen heidät puheellani vakuuttanut, että "ihan hyvin täällä menee". Somen perusteella voi helposti tulla sellainen olo, että täällä vaahdotaan hommia yötä päivää. 

Toisia taas ihmetyttää melko totaalinen alan vaihdos. Miksi ihmeessä sosionomi alkaa tekemään suunnittelijan hommia? Ottaa kotiinsa hoitolapsen, perustaa yrityksen ja kirjoittelee blogia. Minäpä kerron, että miksi ja miten.

Ehkä tämä kirjoitus on myös jollain tapaa silmien avaus itselle, kun toisinaan poden sellaista ammatillista identiteettikriisiä. Kuka minä oikein olen?


Ensimmäisen äitysloman aikaan alkoi tuntumaan, että nuoruusvuosien toiveammatti lastensuojelutyössä ei ehkä ollutkaan se minun juttu. Olin saanut sen mihin olin tähdännyt, mutta tuntui, että työ ei antanut minulle takaisin. Tarpeeksi. En tarkoita ettenkö olisi nauttinut työstäni - jokainen kohtaamani lapsi, nuori ja heidän vanhempansa ovat jääneet minulle mieleen ja kasvattanut ihmisenä. Nautin työn asettamista haasteista ja kohtaamisista, mutta en ehkä kuitenkaan päässyt käyttämään tarpeeksi omaan luovuutta ja päätä.

Jostain joskus luin, että monitaitoiset ihmiset hakeutuvat kasvatusalalle. Minä luulen, että olen juuri yksi näistä. En ole oikein missään huippuhyvä, mutta osaan vähän kaikenlaista. En oikeastaan keksinyt muutakaan ja päämäärätietoisesti suoritin opintoja, jotta pääsisin vielä joskus työskentelemään lastensuojelulaitoksessa. Ensin valmistuin Mikkelistä Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi ja kiertotien kautta päädyin Helsinkiin. Metropoliasta sain käteeni Sosionomi AMK paperit. Jonkin aikaa työskentelin lastenpsykiatrialla Hämeenlinnassa, mutta miehen perässä muutin Jyväskylään, jossa aloitin työt nuorisokodissa. Työni takia lopulta muutimme Kuopioon, sillä sain tältä suunnalta vakituisen työpaikan lastensuojelulaitoksesta. Pääsin sinne minne halusin. 


Sain lapsen. Perustin blogin. Sain toisen lapsen ja perustin yrityksen. Irtisanouduin ja aloin tekemään suunnittelijan töitä. Ensi kevääseen saakka kotonani on omien lasten lisäksi hoitolapsi, jotta voin viedä tätä kaikkea pikkuhiljaa eteenpäin. Iltaisin ja viikonloppuisin pyöritän suunnittelualan yritystäni. (RIEMUpuotisisustus & remontointi RIEMU)

Minulla ei ole minkäänlaista koulutusta siihen, mitä tällä hetkellä teen. Välillä on tuntunut typerältä kertoa koulutustaustani olevan jotain ihan muuta, kuin mitä juuri nyt yritystoimintaani kuuluu (hoitolasta lukuun ottamatta). Tarkoitus on kuitenkin kouluttautua lähitulevaisuudessa. Suuntautumisesta en tosin ole vielä täysin varma. En kuitenkaan koe, että yksikään ihmiskohtalo, jonka olisin tähän ikään työelämän puitteissa kohdannut haittaisi suunnittelijana/yrittäjänä toimimista. 

Se, että on joutunut tilanteisiin, jossa olet kuullut lukuisista hyväksikäytöistä/pahoinpitelyistä ja tämän jälkeen pyrkinut rakentamaan uutta suuntaa näiden ihmisten välille antaa taatusti perspektiiviä kohtaamisiin, joita yrittäjänä tulen kohtaamaan. Palautetta tulee varmasti ja on tullutkin, mutta niin tuli edellisessäkin työssä. Työpäivän aikana minua on yritetty lyödä, heittää ruuvimeisselillä ja huoritella ei ole mitään siihen verrattuna, että joku ei ole esimerkiksi tyytyväinen lähettämääni tuotteeseen. Tavara ja idea on aina korjattavissa, ihminen ei.

Se, että olen hypännyt muotoilu-/suunnittelualalle aivan jostain muualta on pakko ottaa vahvuutena. Onneksi matkani varrelle on osunut läjäpäin oikeita ihmisiä ja suuria sydämiä. Luulen, että aika monesti menestymisen salaisuutena on hyppysellinen hyvää tuuria ja tietenkin kovasti työtä. Kukaan ei pärjää ja menesty yksin. Työmäärään onneksi pystyn itse vaikuttamaan ja sen tuurin kohdalla toivon hyvän onnen jatkuvan. Moni asia on kuitenkin loppujen lopuksi itsestä kiinni.

Edelliset työpaikat ovat myös opettaneet minulle armollisuutta ja antaneet perspektiiviä äitiyteen. Riittävän hyvä, lämmin ja hellä on lapsille juurikin tarpeeksi. 


Olen aika kovanahkainen ja siedän paljon. Osaan ohittaa tarpeettoman kritiikin, jatkaa eteenpäin ja pomia kehittävän palautteen - hyötyä siitä ja toimia toisin. Kestän stressiä hyvin ja oikeastaan en juurikaan edes kärsi stressistä. Teen asioita nopeasti ja organisoitintaidot on pakko olla hallussa, kun pyörittää yksin kolmen pikkulapsen komboa. 

Välillä väsyttää ja ärsyttää, mutta ketäpä ei? Välillä olen ajatellut, että olenkohan ihan burn outin partaalla, kun voin niin hyvin. Kaikki ovat niin kovasti ihmetelleen jaksamistani, että olen itsekin alkanut epäilemään sitä, vaikka olo olisikin virkeä. Jos sekoankin ihan kohta? 


Teen yrityksen hommia toistaiseksi aika pienellä volyymillä. Viikonloppuisin mies antaa silloin tällöin minulle työskentelypäiviä, jollon voin ahertaa keskittyneesti tuotteiden parissa. Teen niitä valmiiksi ja arkisin hoidan postitukset. Lasten kanssa kärryttelemme postilaatikolle tai elämysmatkailemme sinne bussilla. Arki-iltaisin teen sillon tällöin sisustussuunnitelmia, käyn asiakaskäynneillä kirjoittelen blogia tai ihan vain loikoilen. Meidän lapset kun menee jo klo 19.00 nukkumaan. 

Markkinointia en ole vielä täysillä aloittanut, sillä tiedän rajani. Lapset ovat vielä kotona ja ensisijaisesti ajattelen heitä ja omaa jaksamistani. Siinäs kuulitte, te kaikki huolehtivat ystävät! Pikkuhiljaa aloittamisessa on se hyvä puoli, että tässä ehtii hyvin määrittelemään itselle sopivan työmäärän. Kuinka monta suunnitelmaa voin ottaa kerralla? Minkä verran käyttäisin aikaa markkinointiin, jotta selviän myös mahdollisista tilauksista?

Elämä tuntuu älyttömän ihanalta juuri nyt! En tiedä yhtään, että mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta nautin suuresti sen arvaamattomuudesta. Se, että saan olla vielä hetken kotona on korvaamatonta. Väsymyksen tunne kaikkoaa hetkessä ihanaan asiakaspalautteeseen tai pienten poikieni naurunremakkaan. Välillä mä olen täällä ihan että, "ei helkkari" ja toisinaan taas että, "voi jee!!"

Sitähän tää elämä on.
Helkkaria ja jeetä. 



Jos sanoo ettei usko, niin sitä ei todennäköisesti tapahdu.
Aina pitää uskoa. 


Maru



35 kommenttia:

  1. Minä olen ilahtuneena seurannut tätä sinun uran muodostumista. Itse olen myös siinä tilanteessa, että olen kotona, ollut jo sata vuotta, ja jonkunlaista työtä olisi tosi ihana päästä tekemään. Mutta mitä? Miten? Missä? Odotan, että taivaasta tipahtaa vastaus kaikkeen, koska etsimällä en sitä tunnu löytävän. Ihanaa että sinä olet löytänyt! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löydät sen sun jutun ihan varmasti! Enpä minäkään olisi koskaan uskonut, että ryhdyn tekemään mitään tälläistä! Niin se elämä heittelee. :D

      Ja kiitos Lyde! <3

      Poista
  2. Siis aivan mielettömän hyvä kirjoitus ja nyt kyllä osui ja upposi! Toi lause "tuntui, että työ ei antanut minulle takaisin, tarpeeksi" oli juuri se, miltä musta tuntui lokakuussa irtisanoutuessani vakituisesta työstäni. Ja tällä hetkellä veri vetää kovasti luovalle alalle ;) Ehkä meissä sosionomeissa on sisäänrakennettuna jonkinlaista luovuutta, ihmisten kanssa työskenteleminen kun vaatii välillä vähän ajattelua boksin ulkopuolella :) Erityisesti "vaikeilla aloilla", kuten sinulla lastensuojelussa ja minulla kehitysvammaisten kanssa.

    Sanoin tän jo jossakin postauksessa aiemmin, mutta sanon silti uudelleen: Sä oot mun idoli ♥

    VastaaPoista
  3. En ole koskaan kuullutkaan teoriaa, että monialaiset ihmiset suuntautuisivat kasvatusalalle..
    mutta tunnistan kyllä samoja ajatuksia ja minua on usein vitsillä kutsuttu multitalentiksi. Osaan monia asioita, mutten ole superlahjakas missään.

    Mun mielestä on ollut myös ihanaa seurata blogisi ja urasi etenemistä ja rohkeuttasi tarttua asioihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Ilona! Ehkä meistä on tosiaan moneksi - kunhan vain ryhtyy hommiin. :)

      Poista
  4. Hyvät ainekset kasassa yrittäjyyteen, ja tärkeintä on, että on itsellä hyvä olla! Itselläni kävi toisin; huomasin, että minusta ei ollut (luonteeni puolesta) yrittäjäksi, ja perhe tuntui jäävän taka-alalle (ehkä juuri luonteeni takia; en pystynyt ajattelemaan muuta kuin sitä työtä, enkä omassa tapauksessani pystynyt aloittamaan pienestä). Eivät kaikki sinun kaltaisiin suorituksiin pysty, joten en ihmettele, että osa ihmetteleekin jaksamistasi! Mutta siksi onkin parasta kuunnella omaa itseään; onko hyvä olla, ja jos on, jatkaa vain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Itsensä kuunteleminen ja sen perusteella ratkaisujen tekeminen on juuri oikea tyyli. Aina voi palata vanhaan, jos elo käy liian ahdistavaksi. Oli yrittäjänä tai ei. Elämä on valintoja täynnä, kunkin täytyy löytää se oma tapaa elää onnellista elämää. :)

      Poista
  5. Hieno kirjoitus :) Peukku ylös rohkeudellesi! Moni sanoo kuuntelevansa sydäntään, mutta moniko oikeasti toimii oman sisäisen äänen tapaan. Hyppy "tuntemattomaan" on joskus paras hyppy. Ja mitä sitten jos hyppy ei onnistuisikaan?!? Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua? Monesti se on aika pientä... Go girl, elämä kantaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. <3 Päätin tosiaan ottaa hommasta selvää ja tosiaan, aina voi palata takaisin, jos nykyinen valinta ei sitten nappakkaan. Eipähän jää jossiteltavaa. :)

      Poista
  6. Niin arvostan ja peukutan!!! Itsekin toiselta alalta hypänneenä koen suunnittelutyöhön tulevan aivan uutta perspektiiviä ja otetta. Monipuolisuus on vain ja ainoastaan hyväksi! Aivan täydellinen kirjoitus, ja iso osa olisi voinut olla myös omasta kynästäni.. Hämmentävää, miten samankaltaisia ajatuksia olen viime aikoina pyöritellyt <3 Kiitos siis tästä upeasta tekstistä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa kuulla, että pystyis samaistumaan. Luulen, että ollaan monilla tavoin melko samankaltaisessa elämäntilanteessa. Kiitos Jutta! <3 Olet ihan huippu. :)

      Poista
  7. Upeaa kuinka olet uskaltanut hypätä ns tuntemattomaan ja lähteä sitä tietä! Onnea yritykselle ja perheelle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskallus on toisinaan ihan miellyttävä ominaisuus. Syteen tai saveen! :) Kiitos tuhannesti! <3

      Poista
  8. Ihana ja erittäin kiinnostava postaus. Kaikki peukut ja tsempit yrittäjyydellesi täältä! <3

    VastaaPoista
  9. Loistavasti postattu, piti lukea ihan kahteen kertaan! :D <3 Hyvä sinä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Kristiina! <3 Kiitos! Ihanaa, että nähdään jo ensi viikonloppuna. :)

      Poista
  10. Hyvin kirjoitit! Riemukkaat tsempit uudelle uralle. Alkustartti on ainakin ihan huikean hieno!

    Hauskaa, että myös minä löysin tästä tekstistä samoja ajatuksia vaikka oma veri vetää työrintamalla ihan toiselle alalle. Toivottavasti voin pian kirjoittaa samanlaisen tekstin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitti Sonja! <3 Ehdottomasti - tulta päin! Tulen sitten pian lukemaan sun kirjoituksen. :)

      Poista
  11. Voi vitsit että tulin jotenkin tosi iloiseksi puolestasi! Mahtavaa että on uskallusta ottaa rohkeita askelia uuteen suuntaan. Olen kovin samanlaisessa tilanteessa. Minäkin (sosionomi myös) koen välillä nykyisessä työssäni että haluaisin tehdä jotakin itsenäisempää, jotakin missä omaa luovuutta voisi käyttää enemmän. Valokuvaus kiinnostaisi ja toiminimen perustaminen, mutta kaikki se paperisota ja miljoona selviteltävää asiaa pelottaa. Kai jostain pitäisi vain aloittaa, vaikka pikkuhiljaa. Mutta tämä oli rohkaiseva kirjoitus, kiitos Maru! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen todella huono kaikissa paperiasioissa. Oon saanu tosi paljon apua ja hankin tilitoimiston. Mutta he, ei se paperisota ole yhtään niin paha juttu, kun mitä minäkin alkuun ajattelin! Aika iisiä itseasiassa! Jos voin jotenkin auttaa, niin teen sen tosi mielelläni. Pikkuhiljaa kannattaa tutkailla mahdollisuuksia. Kiitos Salla, ihanan kommentin jätit. <3

      Poista
  12. Kosketti ja kovaa. Mun hoitovapaa päättyy tammikuussa. Irtisanoudun vanhasta työstäni aikalailla samoin fiiliksin kuin sulla, työ ei anna tarpeeksi takaisin. Vaihdan takuu työllistetyn sairaanhoitajan työn johonkin mihin mulla ei ole koulutusta.Vaihdan kuukausipalkan ainakin näillä näkymin epäsäännölliseksi freelancerin palkaksi.Hullua ajattelee moni mutta jo pelkkä päätös oli oikeastaan kovin vapauttava.Pelottaa hiukan mutta mä uskon ja luotan.Kyllä kaikki suttaantuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Onneksi täällä on muitakin saman asian kanssa painiskelijoita. Hullua tai ei, mutta taatusti juuri täydellinen ratkaisu sinulle(kin). :)

      Poista
  13. Tekisi mieli kirjoittaa jotain hienoa, mutten oikein osaa. Pakko kuitenkin kommentoida, koska ajatuksen taajuus on niin sama. Mulla olisi tuhat asiaa mistä haluaisin sanoa, mutta en nyt osaa. Sanon vain että yrittäjä-äiti ei ehkä ole sen erikoisempi yrittäjä kuin tavallinenkaan, mutta kyllä se äiti-titteli mukana tuo ihan oman twistinsä touhuun. On enemmän muistamista kuin yhden ihmisen päähän mahtuu, omantunnon tuskia kun ei ehdi tehdä töitä mutta oman tunnon tuskia kun ei ehdi nähdä perhettäkään aina niin paljoa kun haluaisi (tai ainakin siltä tuntuu).. Toisaalta taas on myös rauhallisia aamuja lasten kanssa, vapaita silloin kun tarvitsee, uusia ja erilaisia kokemuksia ja elämyksiä mitä ei olisi voinut aiemmin kuvitellakaan. Elämässä lopulta on aika vähän asioita, mitä ei oikeasti VOI tehdä -yleensä kyse on uskalluksen puutteesta ja siitä että ei vain haluta ottaa riskiä. Etenkin lapsiperheessä yrittäjyys on aina riski (onhan se muutenkin, mutta lapsellisessa perheessä jollain keinoin pitäisi kuitenkin ruokkia itsensä lisäksi myös muita ihmisiä..), mutta minusta se on myös sellainen riski mitä ei kannata jättää ottamatta jos luottaa itseensä ja tekemiseensä.

    "En tiedä yhtään, että mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta nautin suuresti sen arvaamattomuudesta. " Tää on hieno lause, tekisi mieli laittaa se purkkiin ja hyllyn reunalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä juurikin niin - yrittäjänä toimiva äiti ei ole sen enemmän sankari kuin kukaan muukaan yrittäjä. Onhan se perheen ja työn yhteensovittaminen aina haastavaa, mutta ehkä näin yrittäjän näkökulmasta sitä osaa sitten laitta herkemmin rajan sille työmäärälle. Kun on ne lapset, ei voi paiskia hommia yötä päivää. :)

      Tosi hyvin kirjoitit ja juuri samaa mieltä kanssasi siitä, että riskin ottaminen kannattaa aina, etenkin kun puntarissa ei ole työpaikkaa suurempi asia. Kuka vaan pystyy mihin vaan, kunhan vain ryhtyy tekemään.

      Ja kiitos, ihana kun jätit kommentin. <3

      Poista
  14. Ihana Maru <3 Tätä oli taas mielenkiintoista lukea. Mä toivon sulle onnea matkaan ja oikeita ihmisiä matkan varrelle.

    VastaaPoista
  15. Mielenkiintoista ja hyvin kirjoitettua ja niin kuvastaa minunkin haaveitani!

    VastaaPoista
  16. Heippa ja kiitos ihanasta kirjoituksesta. Reimun tuotteet puhuvat puolestaan ja ne saapuivatkin juuri. Ystävälle vauvalahjaksi ja omaa arkea koristamaan. kiitos

    VastaaPoista
  17. Mielenkiintoinen postaus! Täällä yksi "osaan vähän kaikenlaista mutta en oo superhyvä missään- tyyppi. Mun tarina menee vähän toisinpäin. Perhepäivähoitaja ekalta ammatilta, sitten ajauduin kaupan alan puolelle, myyjäksi ja pari vuotta pyöritin omaa verkkokauppaa kunnes sen laitoin pöytälaatikkoon odottamaan uusia tuulia. Nyt luen Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi, haaveena tulevaisuudessa lastensuojelutyö. Mielenkiintoiselta on opiskelu vaikuttanut, välillä haastaa vauhdikas arki 4 lapsen yyhoona. Yritystoimintaa lopettaessa oli kaikki luovuus aivan hukassa (samaan aikaan olin myös täystyöllistetty omaishoitopuolella) ja nyt pikkuhiljaa se alkaa taas löytymään. Sormet syyhyten värkkäilen nyt myytävää opiskelupaikkamme joulumyyjäisiin. Onnea ja menestystä sun yrittäjyyteen! :)

    VastaaPoista