keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Missä ootte te kaikki värikkäät printit?


Rakastan olohuoneen mustaa seinää. Edelleen. Jostain syystä kovin rakaskin asia saattaa muuttua liian pitkällisen tuijottelun jälkeen kovinkin tylsäksi. Tiedättehän? Musta on muuttunut liian mustaksi.

Kaipaisin sohvan yläpuolelle väriä. Ehkä jonkin ihanan taideteoksen. Tai ehkä sittenkin persoonallisen ja värikkään printin? Räiskettä ja ryhtiä tähän meidän olkkariin. Kissataulun tilalle, kaveriksi tuolle vanhalle Suomen kartalle.




Olen pari päivää selaillut printtikauppoja ja ihan etsimällä etsinyt jotain muuta kuin mustavalkoista. Kuitenkin tyylikästä ja sisustukseen sopivaa. Riittävän suurta ja ehkä vähän jotain herkkää. Hanna Konola on osunut lähimmäksi, mutta ei sekään ole täydellinen juuri tähän. Taiteesta haaveillaan miehen kanssa molemmat. Mutta kuinkas ollakkaan, tällä hetkellä kukkarossa on ammottava aukko juuri taidehankintojen saralla.

Oisko sulla vinkkiä antaa?


P.S. Alimmainen kuva on vanha. Joulukoristeet on riisuttu jo hyvissä ajoin ennen loppiaista. 





27 kommenttia:

  1. Mulla oli sama ongelma tuossa aiemmin, olkkarin sohvan taakse piti saada joku kiva juttu seinälle. En löytänyt mitään siihen sopivaa ja voi sitä taulujen puljaamista. Seinälle ja takaisin, pois ja uudelleen. Taiteeseen ei opiskelijalla ole varaa vaikka olisin halunnut... Törmäsin Tigerissa isoon maalauspohjaan. 8 euroa taisi maksaa. Ajattelin miksi ei ja maalasin itse. Eihän se toki niin hieno ole kuin taiteilijan, mutta eipähän harmita yhtään jos mieli muuttuu kun alas ottaa 8 euron taideteoksen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, joo todellakin! Pitääpä munkin varmaan lompsia sinne Tigeriin. :D

      Poista
  2. Mä heitän taidevinkin. Art Ippalla on ihanan värikkäitä tauluja. Tein postauksenkin kerran: http://www.beautyoflife.fi/2015/03/taidetta.html Käy kurkkimassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitti vinkistä! Näytti tosi kauniilta - etenkin se vaaleanpunapilkullinen ihanuus! :)

      Poista
  3. Julista lempitaiteilijan lempi taulusta! Miten olisi van Gogh :n voimakkaat ja värikkäät työt? Tai Salvador Dalin absurdit jutut? Tai vom Wright :n veljesten linnut kuopiolaisittain? Ei taulun tarvitse olla aito jotta siitä voi nauttia. Minua ilahduttaa joka aamu keittiösdä kehystetty muumi mamma juliste.

    T. Outi K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta! Pitääpä etsiskellä ja mietiskellä. Kiitti vinkistä Outi! :)

      Poista
  4. Tai sitten jos haluaa kuitenkin vähän panostaa, taidetta voi vuokrata. Taululainaamot toimii esimerkiksi niin, että teoksen voi vuokra-ajan jälkeen palauttaa tai sitten lunastaa itselleen, jos on siihen aivan rakastunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kun muistutit tästä! Piti heti mennä tsekkaamaan Kuopion valikoima ja hyvältähän siellä näytti. Täytyy käydä pieni neuvonpito isännän kanssa. :D

      Poista
  5. Entäs joku kiva kangas kehyksiin? Jos sattuisi löytymään sopivan värinen :) Sitä itse harkitsin kun kaipasin kehyksiin jotain, lopulta kyllä kehystin keittiöpyyhkeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankaitakin olen selaillut... Vielä ei ole löytynyt ihan huippua - etsinnät jatkukoon! :D Minullakin on muuten yksi keittiöpyyhe kehyksissä. ;)

      Poista
  6. Kipaise Lidliin. Osta taulupohja, pensseli ja värit, halavalla. Ja anna mieleiset värit ja sopiva suti pieniin kätösiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäkin olen miettinyt. Ehkä pitää ainakin kokeilla! :D

      Poista
  7. Pakko sanoa, että mun blogissa on tulossa ihan pian tähän liittyen ihan huippu arvonta, kannattaa olla kuulolla! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JEEE!! Ihan huippu-arvonta sinne tulikin! Toivon todella, että voittaisin. :)

      Poista
  8. Meillä on Ikealta verho,jossa isot omenan kuvat,puna-mustavalk,vihreä ompunlehti.Jotenkin näkisin vaikka yhden ompun teillä kehyksissä!? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kankaitakin olen selaillut ja yritin ikeasta etsiä tätä sun vinkkaamaa, mut en löytänyt..?

      Poista
  9. Myös itse olen kaivannut väriä ja etsinnässä on keittiöön joku kuva/printti tms, mutta niitä on oikeastikin tosi vaikea löytää pikkuisella budjetilla! Onnea myös sinne etsintään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ja samoin sinne! Lupaan tulla vinkkaamaan, kun jotain kivaa löytyy! :)

      Poista
  10. Varmaan olet jo käynyt selaamassa, mutta entäpäs Etsy. Se on sellainen aarreaitta, että löytyy melkein mitä vaan pientuotantoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etsy on niin valtava aarreaitta, että hukuin siihen suohon jo alkumetreillä! :D

      Poista
  11. Instagramissa on nimellä juliemunk_plakat kivoja printtejä, tosin kovin samanlaisia kaikki. -Charlotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, pitääpä käydä katsomassa - kiitti vinkistä! :)

      Poista
  12. Juurikin näin, tiedän tunteen :D. Musta tuntuu ensin nastalta mutta siihenkin kyllääntyy. Hyvältä näyttää kokonaisuus.

    VastaaPoista
  13. Olisiko aika Riemun laajentaa printteihin, vink vink! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatetaan!! :)

      Poista
    2. :D :D Voi että teitä. Noh ei ainakaan toistaiseksi. :)

      Poista