mortonfest

perjantai 12. elokuuta 2016

Mitä jäi mieleen asuntomessuilta?


Olen lähtenyt asuntomessuille aina siten, että en lue ennakkoon yhtään juttua messukohteista. En kenenkään blogeista tai muista medioista. Jotenkin on paljon jännempää mennä paikalle ilman ennakko-odotuksia. Somemailmassa on toki hieman haastavaa vältellä pinnalla olevaa aihealuetta, mutta mielestäni onnistuin välttelyssä ihan mukavasti - muutamaa otsikkoa ja instagram päivityksiä lukuun ottamatta. 

Mutta mitä jäi mieleen messuilta? Kävin messuilla noin kuukausi sitten ja postauksen laatimisen jätin ihan tarkoituksella tänne viimeisten joukkoon. Tai siis todennäköisesti olen sisustusbloggaajista viimeinen, joka palaa kyseisen aiheen äärellä. Kaikki on jo niin nähty ja useaan otteeseen. Tykkäsin kuitenkin vähän muhitella aiheella ja tehdä kirjoituksen juuri sen pohjalta, että jäikö mitään tosiaan mieleen. Mitä muistan erityisesti näin kuukauden jälkeen, vai muistanko mitään? 


Seuraan aktiivisesti sisustustrendejä joten niiden suhteen messut eivät varsinaisesti yllättäneet. Puu ja muut luonnonmateriaalit näkyivät kivasti ja erityisesti ilahduin värien käytöstä, joita oli viime vuoden messuihin verrattuna taas hieman enemmän. Kalanruotoladontaa näkyi niin lattioissa, kylpyhuoneen ja keittiön välitilan laatoituksissa kuin myös sisustuselementteinä. Kalanruoto olikin kivasti tallentunut myös kameraan, joten omaan silmään iskee kovastikin. 

Sitä tosin ihmettelin, että  ruskean sävyjä oli yllättävän vähän, vaikka ne tekee kovasti tuloaan. Ehkä ensi vuonna nähdään enemmän ruskeaa ja beigeä - enemmän lämpöä.

Kannustalon Pohjanmaa nousi minulla monen muun tavoin ykkössuosikkien listalle. Tunnelma oli taloon astuessa niin voimakas. Hieman ihmettelin lattiavalintaa Pohjanmaassa, mutta muuten minuun iski siellä kutakuinkin kaikki. Karihtala oli taitavasti yhdistänyt industrial -tyyliä mummolaan. Toimi niin loistavasti yhdessä! Vau, ei voi kuin ihailla. Kiinnitin huomiota monen talon kohdalla myös mustiin pistorasioihin, jotka oli valittu myös tähän kohteeseen. Tykkäsin.

Honka Markki nousi Pohjanmaan lisäksi kokonaisuuksista omiin suosikkeihin. Vaikka tosin yläkerta jäi omaan makuun hieman pliisuksi, mutta tykkäsin kovasti talon tunnelmasta noin niinkuin kokonaisuutena. Myös Kotola hurmasi eleettömyydellään. 

Loput olikin sitten yksittäisiä kivoja ideoita, sisustuselementtejä, ratkaisuja ja toteutuksia. Jätän tämän kirjoitusosuuden tällä kertaa lyhynlaiseksi ja voitte keskittyä jaarittelun sijaan messuilla otettuun kuvavirtaa, joissa jokaisessa on minun mielestä jotain kivaa - väri, materiaali, huonekalujen sijoittelu tai koko kokonaisuus. 

Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna, olisin saanut varmaan samat oivallukset irti muiden bloggaajien messupostauksia lukemalla. Onneksi messuseura oli mitä mainiointa, joten pitkä ajomatka oli pelkkää juhlaa ja lukemattomien sateenkaarten ihmettelyä.


























Kävitkö asuntomessuilla? Mikä jäi erityisesti mieleen?



7 kommenttia:

  1. En tänä vuonna millään ehtinyt messuille, niin olen oikein ahminut somesta kaikkia kuvia. Kiitos siis näistäkin. Monta uutta juttua olit kuviisi poiminut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että sait näistä jotain uutta. Onneksi on blogit, jos itse ei pääse paikalle. :)

      Poista
  2. Hei! Mikä tuo viidennen kuvan kukkatapetti on? Hyviä poimintoja! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tapetti on Boråstapeter:in valikoimaa. Mallista en osaa näin suorilta kädeltä sanoa, mutta heidän nettisivuilta kyllä varmasti löytyy Scandinavian designers -välilehden alta. :)

      Poista
  3. Olenkohan mä ainoa, johon Kannustalon Pohjanmaa ei uponnut yhtään? Musta halpislaminaatilta näyttävä lattiavalinta oli kerrassaan merkillinen ja jotenkin liian muoviseksi maalatut puupaneelit, listat, porraskaiteet yms. eivät yhtään sopineet sinne. Yläkerran kylppäri oli ihan kiva ja makuuhuoneen nurkkaikkuna, mutta muutoin kohde oli minulle suuri pettymys.

    Kotola oli taas tosi positiivinen yllätys. Ajattelin sen saavan huomiota vaan tosi trendikkäällä sisustuksella, mutta kohde olikin kokonaisuutena ihan täys kymppi. Sisustus jatkoi vain muutoin hyviä valintoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti. :D Noh, ainakin ehkä bloggaajista ainut. Lattia oli kyllä minunkin mieleen karmea. Ihmettelin sitä suuresti - muuten kyllä upposi!

      Poista