mortonfest

torstai 15. syyskuuta 2016

Some totuus, koko totuus?


Olen kirjoittanut Nuapurissa blogia nyt aika tasan kolme vuotta. Huh, kuinka aika onkaan vierähtänyt. Kolmen vuoden aikana perheemme on kasvanut yhdellä uudella jäsenellä ja asumisen ja arjen tarpeet ovat kahden lapsen myötä muuttuneet melkoisesti. Itse olen kasvanut näiden vuosian aikana paljon ja blogi kulkenut oman kasvun kanssa käsikädessä. Enkä nyt tarkoita lukijamääriä, vaan ennemminkin omaa tyyliä, rohkeutta kirjoittaa ja ylipäätään kehittymistä valokuvaamisen ja tekstien jäsentelyn suhteen. 

Bloggaaminen ei ole ihan niin yksinkertaista, kuin miltä se saattaa toisinaan lukijoille näyttäytyä. Ainakin itse joudun toisinaan jäsentelemään blogitekstejä melko pitkään ja toisinaan valmiina on pelkkä kuva ilman tekstiä. Itselle tekstin tuottaminen onkin se vaikein osuus, mutta itsensä haastaminen on monesti tekemisessä se kaikkein mieluisin juttu!

Blogini on nyt melko saman ikäinen kuin esikoispoikani. Sellainen uhmaikäinen tättähäärä. Toisinaan hurmaava ja helposti lähestyttävä, mutta toisinaan taas jotain ihan muuta. Tiedättehän. 

Kuva: By Laura Linna
Kun silloin kolme vuotta sitten julkaisin ensimmäisen blogitekstin, niin ei minulla silloin ollut mitään tavoitteita bloggaamisen suhteen. Aloitin blogin puhtaasti ilosta tekemiseen - olin tuolloin ensimmäisestä lapsesta äitiyslomalla ja aika kävi yksinkertaisesti pitkäksi. Tuota tekemisen puutetta ei enää ole, mutta ilo tekemiseen kytee minussa edelleen. On ilo kirjoitella StyleRoomissa ja parasta portaalissa on hurmaavat tyypit, joiden kanssa pääsen säännöllisen epäsäännöllisesti jakamaan bloggaamisen ilot ja murheet. 

Muutama vinkki omaa blogia pohtiville 

Yhden neuvon tai oikeastaan vinkin olen antanut oman blogin perustamista miettiville - älä mieti liikaa. Anna mennä! Poista liian tiukka suodatin, muuten et saa koskaan sylkäistyä ensimmäistä blogitekstiä ulos. Päiväkirjahäpeä tulee kuitenkin, kun selaat myöhemmin alkuaikojen tekstejä. Luota siihen, että kehityt - niin kuvaajana kuin kirjoittajana. Mieti reunaehdot mistä et bloggaa. Perhe? Lapset? Lasten taudit? Mies? Kirjoita niistä asioista mistä pidät - mitkä ovat intohimojasi?

Some totuus, koko totuus?

Lueskelen itse hyvin eri tyyppisiä blogeja. Yksi näistä on Kertun Modernisti Kodikas -blogi, jonka taidokasta kirjoitustyyliä ja mielenkiintoisia juttuaiheita lueskelen mielelläni. Kuinka Kerttu keksitkään aina niin koukuttavia tekstejä?! Tässä hiljattain Kerttu julkaisi tekstin siitä, että jotkut olettavat blogitekstien olevan ainut totuus bloggaajan elämästä. Tai noh, ei ihan näillä sanoilla, mutta kuitenkin - kukaan ei voi tietää millaista elämää joku pelkän somen perusteella viettää. Jäin pohtimaan omaa somepersoonaa Kertun tekstin tiimoilta. Millainen minä olen somessa? Millaisen kuvan annan itsestäni lukijoille? Olenko sellainen todella?

Monet tuttavat usein kommentoivat seuraavansa elämäämme blogista. Elämämme on aivan jossain muualla, kuin blogissa. Se on väsyneissä aamuherätyksissä, iltasatuhetkissä, sylin kaipauksissa, keskustelutuokioissa ja niissä erimielisyyksissä, jotka eivät blogiin tai muihin somekanaviin pääse.

Kuten Kerttu tekstissään totesi - mitäpä jos joskus kysyisit, että mitä oikeasti kuuluu?

Somemaru

Kysyin mieheltäni hiljattain, että olenko hänen mielestään Snapchatissa oma itseni? Tätä ennen olin pohjustanut keskustelua sillä, että kuinka mukavan aito ilmapiiri siellä vallitsee. Poissa ovat kauniit kuvat ja siistit kodit - kuinka virkistävää!

Miehen vastaus oli viiltävä ei. Tai siis joo. "Tai siis ehkä sä olet, mutta et kotona". Olen ilmeisesti kehittänyt itselleni tietämättäni oman somepersoonan. Tiedättehän, taas yhden sellaisen tyypin joka olen, mutta en sitten kuitenkaan ole. Kyllä meistä jokainen käyttäytyy taatusti vaikkapa vanhempien seurassa omalla tavallaan ja oman puolison kanssa toisin. Ystävistä puhumattakaan.

Harvoin löydän itseni somen ääreltä väsyneenä ja ei niin ispiroivana tyyppinä. Somemaru on siis se melko aktiivinen puoli minusta. Herkkä ja innokas. Kaikki kuitenkin ehdottomasti minua itsenä, mutta elämäniloiset hetket korostuvat täällä. Hyvä niin!


Blogin kirjoittaminen on siitä haastavaa, että tekstiin pitäisi saada oma persoona kehiin. Kuka täällä kirjoittelee ja millainen tyyppi tämä Maru oikein on? Tässä taannoin kysyin teiltä lukijoilta, että mitä haluaisitte lukea blogista. Beauty of Life -blogin S laittoi ihana kommentin, jota jäin miettimään:

Lisää aiheita vaan kehii ja sun ihanaa-pirtsakan-hauskaa-huumorintajuista luonnetta vaan enemmän esille täälläkin ;)!!!

Ilmeisesti tämä tyyppi on jäänyt vähemmälle ainakin täällä blogin puolella. Mut hei, lupaa yrittää jatkossa enemmän! 



Ja suurin kiitos näistä kuluneista vuosista kuuluu teille lukijoille! Kiitos lukuisista kommenteista ja myötäelämisen hetkistä. <3




20 kommenttia:

  1. Kiitos kirjoituksestasi. Olen muutaman kuukauden pyöritellyt mielessäni oman blogin perustamista. Nyt kun on "oikean päivätyön" ja miniyrittäjyyden lisäksi hirvittävästi ylimääräistä energiaa sekä ihan vähän aikaakin. Ehkä nyt uskallan tosissaan kokeilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan kuinka mahtavalta tuntui tämä kommentti! Upeaa, jos voin jotenkin olla avuksi ja tsempata kirjoittamisen aloittamiseen. Ehdottomasti saa tulla kysymään vinkkejä - ihan käytännön tasolla, jos sellaisia kaipaat. Minullakin aikaa on koko ajan vähemmän blogille, mutta olen yrittänyt löytää viikosta blogille säännöllisesti aikaa. Kyllä sellaiseen juttuun tikistää ajan, josta nauttii. :) Tsemppiä Marianne - niin miniyrittäjyyteen, päivätyöhön kuin myös blogin aloittamiseen. Go for it! Laita vaikka mailia, jos sulle tulee blogin tiimoilta jotain kysyttävää nuapurissa@gmail.com

      Poista
  2. Kiva kirjoitus, monesti ihan samoja juttuja pohtinut. Liikaa ei pidä tuijottaa muiden blogeja, vaan tehdä blogista oman näkoinen. Olla oma itsensä ja juu, se on välillä tosi vaikeaa, kun ei tiedä miten paljon itsestään antaisi. Minäkin olen erittäin huumorintajuinen ja olen yrittänyt, että se näkyisi myös blogissani. Monesti vaan tulee kirjoitettua asiatekstiä sen haussuttelun sijaan. Mutta sinulla on kiva blogi, kiitos sinulle siitä. : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, juuri näin! Ei siitä tule mitään, jos yrittää olla kuten muut. Vaikutteita toki saa ottaa, mutta jos aiot saada blogillesi lukijakunna, niin ei siinä auta muita matkia. Aitous ratkaisee ja se, että blogillesi on blogiskenessä tilausta. Ja mikä siinä onkin, että humoristisesti kirjoittaminen onkin niin älyttömän vaikeaa! Yritetään tsempata - lukijat tykkää juuri sellaisesta tyylistä, kuin mitä itse on. Kai sitä jotenkin pelkää, että ei olekaan muiden mielestä niin hauska. :D Ja kiitos kuuluu ehdottomasti sinulle! <3

      Poista
  3. Ihana Maru, kiitos kauniista sanoistasi!

    Sitähän se bloggaaminen on, tasapainottelua eri teemojen ja osin myös yksityisyyden välillä. Itse ihailen tyylipuhtaita sisustusblogeja, mutta boheemi luonteeni inspiroituu milloin mistäkin ja juttu rönsyää.

    Sinun some-persoonasi vastaa mielestäni hyvin sitä oikean elämän Marua, joka minulla on ollut ilo tavata. Huumorintajuinen, ammattitaitoinen, helposti lähestyttävä ja säteilevä tyyppi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ehdottomasti Kerttu kauniit sanat ansainnut! Olet vallan upea tyyppi!

      Ja kyllä, itsekin allekirjoitan saman, että tyylipuhtaat sisustusblogit on upeita - kuten vaikka Pihkala. Toisaalta itse olen enää viimeaikoina vain lueskellut blogeja, joiden kirjoittajat jollain tasolla tunnen. Mutta Kerttu, sun blogi on juurikin sinun näköinen. Juuri niin kuin blogien kuuluukin olla. Eli me ei taideta olla niin "tyylipuhtaita" tyyppejä. ;)

      Ja voi että miten hyvä fiilis minulle tuli tuosta sinun "loppukaneetista." Huh, kiitos! <3

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus! Blogi saakin mielestäni olla sitä parempaa puolta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Joo, kyllä, ehdottomasti parempaa. Kuka jaksaisikaan kuunnella pms -oireista somemarua. No ei kukaan! :D

      Poista
  5. Onnea uhmaikäiselle! Itselläni on sama kokemus, monet luulevat tietävänsä blogin perusteella mitä meille kuuluu, eikä esimerkiksi puheluita tule enää oikeastaan ollenkaan. Sekin voi unohtua, että vaikka he "tietäsivät" meidän kuulumiset, sama kanava ei toimi toiseen suuntaan. Oikeaa yhteydenpitoa ei siis ilmeisesti kannata vielä haudata museon arkistoihin? :-D Tokihan yhteydenpito on meidänkin vastuullamme, mutta ihan selkeästi blogi on kuulumisten vaihtoa vähentänyt. Outo juttu, varsinkin kun en kovin laajasti edes avaa elämäämme blogissa! Nomutta, sitä piti sanoa että sinulla kiva tyyli, jatka vaan samaa rataa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Joo, tämä on kyllä jännä ilmiö. Itsekin lähinnä sivuutan perheen asioita blogissa, kuten "tänään alkoi päiväkoti". Noh, sehän ei kerro yhtään siitä, että mitä meille oikeasti kuuluu. Yksipuolista tämä bloggaaminen aika pitkälti on. Onneksi on whatsapp!

      Poista
  6. Tää oli hyvä! Kivoja pointteja ja tekstiä, joka pisti pohtimaan! Kiitos.

    Olet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos S! Ihana kuulla! Ja siis viimeksi Habitaressa mietin, että me ei olla vieläkään tavattu kasvotusten. Nyt pitää seuraavan vuoden aikana skarpata! :)

      Poista
  7. Lisää Marumaista höpötystä, sitä täällä kaivataan hippunen lisää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Pitää ehdottomasti panostaa höpöttelyyn lisää. :)

      Poista
  8. Täällä yksi uusi bloggaaja päivää! Olipa mukava lukea rohkaiseva teksti. Pyörittelin ensimmäistä postausta koneellani muutaman kuukauden ajan ja sitten päätin vain antaa mennä. Ja ihan vaikka vain itselleni sitä teen ja juuri sitä itse tekemisen tunnetta vaalien. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Parasta on se, että voin jotenkin olla avuksi, iloksi ja rohkaisuksi. :) Ja juurikin noin, itselle tätä kaikista eniten tekee, joten luotto itseensä on tässä kaiken a ja o. Rohkeutta tämäkin homma tietyllä tapaa vaatii ja sitä matalaa suodatinta. :)

      Poista
  9. jotenkin tuntuu, ettei nykyään enää viitsitä kauheesti tapailla, luullaan, että se mitä luetaan facebooksita, istasta ja snäpissä on sitä todellista. Eihän se niin oikeasti mene. Onhan noilla kaikilla jutuilla hyvätkin puolet, mutta kyllä ne vievät pois siitä oikeasta kohtaamisesta. Sama kai se on teillä bloggaajillakin, että muut luulevat tuntevansa teidät kun seuraavat blogianne. '

    blogi videot olisivat kivoja, sulla on snäpissä niin todella kaunis äänikin.

    t:Taina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih kiitos! Itseasiassa olen miettinyt, että lisäisin tänne blogiin pieniä vieoklippejä. Mutta kun se vie taas enemmän aikaa ja aikaa noh, ei ole ihan kauheasti. :) Mutta siis ehdottomasti lupaan, että jossain vaiheessa niitä tullaan täällä näkemään. Joo, ei snäpin/blogin/facebookin perusteella saa arjesta todellista kuvaa, vakka yhdenlainen totuus on sekin. :)

      Poista
  10. Fiksuja sanoja, luin koko tekstin ajatuksella. Sitä tuleekin tehtyä yllättävän harvoin blogeissa! Voi johtua myös sisällöstä, joka yleensä on kuvapainotteista. :)
    Blogit ovat vähän hankala konsepti siinä mielessä, että niin tutuille kuin ulkopuolisille ne antavat yleensä juurikin sen siloitellun kuvan elämänmenosta, ja siinä kohtaa kun tulee vaikkapa ryppyjä rakkauteen, onkin bloggaaminen haastavampaa. Olen nähnyt aika monia tapauksia, kun on ensin puhuttu vaikka puolisosta, ja sitten yhtäkkiä kumppania ei näy eikä kuulu missään. Lukijat alkavat kyselemään ja bloggaaja jättää vastaamatta, yksityisyyden nimissä. Juorut alkavat levitä. Lukija hämmentyy yhtäkkisestä rajanvedosta ja tekee omat tulkintansa. Loppupeleissä kaikki häviävät. Vaikka olisi ammattilainenkin, rajanveto voi olla hankalaa yksityisen ja julkisen välillä. Itse olen tuuminut, että parempi puhua vain niistä asioista, joista voi puhua niin hyvinä kuin huonoina hetkinäkin...

    Mitä tulee uuden blogin perustamiseen, sanoisin että jos ei kirjoita vain omaksi ilokseen, ei kannata välttämättä edes aloittaa, sillä ilman todella mahtavaa konseptia tai erityistaitoja jollain saralla on vain mahdotonta erottua satojen tuhansien joukosta, kun asemansa vakiinnuttaneita on vain niin paljon. Ajattelin itse, että vielä jaksaa vähän aikaa yrittää, mutta sitten heitän kirveen kaivoon jos työ ei tuota tulosta...:)

    Mutta kiitos kun pidät hyvää blogia jonka juttuihin on halutessaan helppo tarttua. Harvoin kommentoin mihinkään, koska tuntuu juuri, että kaikki on niin siloiteltua ja persoonatonta, ettei siitä saa mitenkään otetta. Siihen olen syyllistynyt itsekin kirjoitellessani: kuten sanoit, oman persoonan siirtäminen tekstiin vaatii ajattelua ja työstämistä.

    Hyvää syksyn jatkoa sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on minusta hyvä rajaus - se että puhuu niistä asioista, joista voi blogissa kertoa niin huonoina kuin hyvinä hetkinä. Hienosti sanottu!

      On haastavaa, kun lukijat odottavat nykyisin entistä enemmän täällä blogin puolella sitä "todellista elämää". Pitäisi olla kiinnostava, ärsyttävä ja oikeastaan ihan sama, kunhan herättää tunteita ja että jää mieleen. Tai sitten pitää olla muuten ihan helkkarin hyvä kaikessa - kuvaamisessa ja kirjoittamisessa.

      "Menestys" tulee bloggaamisessa ehdottomasti sivutuotteena. Toisaalta en tiedä, olisinko näin pitkään jaksanut kirjoittaa, jos kukaan ei olisi koskaan jättänyt yhtään kommenttia. Vaikea sanoa tässä vaiheessa. Tiedän yhden tyypin, joka aloitti bloggaamisen puhtaasti saadakseen siitä työn. Ja saikin. Nämä taitavat kuitenkin olla aika harvassa. :)

      Ihanaa kun jätit kommentin ja kiitos kauniista sanoista! Jaksetaan jatkossakin kirjoitella omalle tyylille uskollisena ja sopivassa suhteessa persoonaa peliin tuoden. :)

      Poista