mortonfest

perjantai 5. toukokuuta 2017

Muutto


Muutto Kuopiosta pois on ollut puheissamme jo jonkin aikaa ja miehen kotiseutukaipuu on ollut vuosien edetessä tasaisen nousujohteinen. On tuntunut toisinaan kurjalta seurata vierestä sitä, kun mies ei ole juurtunut Kuopioon samalla tavalla kuin minä. Tuntenut olonsa vieraaksi ja lätkämiehenä ei ole löytänyt sielunkumppanuutta paikalliseen joukkueeseen. Tiedättekö, että kotiutumisen kannalta tällaisilla asioilla on valtavan suuri merkitys!

Mies ilmoitti hiljattain, että sai Jyväskylästä hakemansa työpaikan, vaikka pidimme mahdollisuuksia vakituiseen työhön hyvin epätodennäköisenä. Niin vain meni ja nappasi! Vedin henkeä ja totesin, että nyt sitten muutetaan, vaikka samaan hengen vetoon tirautin muutaman kyyneleen ja tunsin pienen puristuksen rinnassa. Suuri sivu elämässämme kääntyy ja kyllähän se mietteliääksi mielen vetää. Kuopio on ollut kotimme nyt viiden vuoden ajan. 


Mies on tehnyt yrittäjyystaipaleeni suhteen valtavasti uhrauksia ja tukenut minua vuosien varrella korvaamattoman paljon. Koen, että nyt on minun vuoroni joustaa ja rakentaa uutta alkua nyt Jyväskylään. Täysin uusi kaupunki Jyväskylä ei minulle ole, sillä asuimme siellä ennen lapsia ja lastemme toiset isovanhemmat asustelevat siellä. Myös heidän tarjoama lastenhoitapu on yksi merkittävä syy muutolle. 

Päätin ajatella positiivisesti ja ottaa muuton uuden alun kannalta. Tuntuu mahtavalta aloittaa alusta ja minä jos joku rakastan elämän uusia alkuja! Jyväskylästä löytyy tukiverkostoa, ystäviä ja uusia töitä. Nykyiset työt pysyvät edelleen täällä ja jatkan töitä Kuopiossa reissutyön merkeissä. Koen ennemmin paikkakunnan muutoksen yrityksen kasvuna, kuin huonona asiana, jolloin menetän asiakkuudet. Muutto mahdollistaa minulle sellaisia töitä, joita en ole nyt pystynyt maantieteellisen sijainnin vuoksi hoitamaan. Kieltämättä minua houkuttelee myös ajatus siitä, että matka pääkaupunkiseudulle lyhenee parilla tunnilla. 


Lapsiperheen muuttoon liittyy paljon kysymyksiä, mutta samaan aikaan myös intoa uudesta. Uskotte varmaankin sen, että uutta kotia on jo suunniteltu. Huolimatta siitä, että sellaista ei vielä ole, saatika tätä nykyistä myyty. Kerrottakoon, että joitakin kollaaseja pinterestiin on jo laadittu ja olen hurjan innoissani siitä, että pääsen vihdoin tekemään itselle. 

Muuton myötä myös blogi tulee uudistumaan. Vielä en tiedä, että miten ja milloin mutta tähän yhteyteen on luonnollista ujuttaa myös blogin muutto, joka on ollut mielessä pitkään. Luonnollisesti muuton myötä myös bloggaaminen saa uutta potkua ja en malttaisi olla paljastamatta lisää uusia ideoita, mutta sen aika on myöhemmin. 












Elämä tarjoaa matkansa varrella mahtavia yllätyksiä ja eipä siinä auta kuin tempautua mukaan ja toivoa parasta! Tuntuu tosi hyvältä, vaikka samaan aikaan olo on haikea ja surullinen. Ystävät täällä ovat korvaamattomia ja välimatka heihin tulee takuulla surettamaan vielä moneen otteeseen. En ole kuitenkaan koskaan ollut paikkakuntasidonnainen ja onneksi hyvät ystävyyssuhteet pysyvät matkassa välimatkasta huolimatta. 


Luonnollisesti meille niin rakas koti on nyt myytävänä. Oikotielle ja etuoveen tulee tarvittaessa ilmoitukset myöhemmin, mutta nyt vielä yritämme myydä kotiamme itse ja näin "hiljaisesti". Mieluusti kerron kodistamme lisää ja tiedusteluja voi laittaa vaikkapa sähköpostiin maru@riemu.fi


Huh, aikamoista!


P.S. Koska olen nopean toiminnan nainen, niin kävin katsomassa  jo tänään yhtä aika ihanaa kotia Jyväskylästä. Niin jännittävää!




21 kommenttia:

  1. Oho! Tsemppiä tulevaan muutokseen. Kuopio jää kyllä sinua kaipaamaan, mutta onneksi et kuitenkaan lähde ihan kokonaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, ihana kuulla tämäkin. :) En toki kokonaan ja Kuopiossa tulen taatusti käymään usein. :)

      Poista
  2. Tervetuloa Keski-Suomeen! Tsemppiä muuttoon!

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä täältäkin :) Kaikki järjestyy, kun laittaa järjestymään ja sie action-naisena sen taatusti teet.

    Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, se on juurikin näin! Ihanaa sunnuntaita! <3

      Poista
  4. Onnea ja jaksamista isoon muutokseen - ja tervetuloa Jyväskylään! :)

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Uudet tuulet on aina tervetulleita, etenkin kivat sellaiset. :)

      Poista
  6. Tervetuloa keski-suomeen :) Ja tsemppiä uuteen alkuun! Ihania kuvia ja kaunis koti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elli, sinne on kyllä ihana tulla! <3

      Poista
  7. Tervetuloa Jyväskylään! :) pistähän mieleen semmoinen rakennusfirma Jyväskylästä kuin Rogel. Ainakin omaan makuuni tosi fressejä asuntoja&koteja rakentaa tänne Jyväskylään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pistänpäs muitiin tämän rakennusliikkeen. Kiitos vinkistä!

      Poista
  8. Onnea uuteen! Samanlaiset suunnitelmat ovat mietinnässä, vaikka suunta toinen. Aurinkoa viikonloppuusi, terkuin Suska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, minne suuntaan olette lähdössä?

      Kiitos Suska ja samoin sinne. :)

      Poista
  9. Tervetuloa Keski-Suomeen! Tämä on kutkuttavaa aikaa teille kaikille ja sinulle sisustajana ja rakentajana ihan mahtavaa projektia tiedossa! Asuimme töissä siellä Savossa 30 vuotta, hyvä paikka oli. Paluu kotiseudulle Keski-Suomeen tapahtui vähän extempore ja paluumuuttajina olemme kyllä kotiutuneet tänne uudestaan ihan hyvin. Todella mukavaa sitten uuden blogisi myötä seurata teidän kotiutumista, puuhia ja fiiliksiä. Olethan niin mahtava bloggaaja, joka ei turhia marise ja näet kaikessa mahdollisuuden, tykkään roikkua mukana:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta viestistä! <3 Huippua kuulla, että paluumuutto on sujunut kivasti - meidän taipale täällä on ollut huomattavasti lyhyempi. Bloggaaminen saa taatusti uutta puhtia ja pää pursuaa ideoita. Huippua, että jatkat blogin seuraamista muutosta huolimatta - te lukijat kun olette bloggaamisen suola ja sokeri. <3

      Poista
  10. Elämänmuutokset on useimmiten sekä innostavia että myös haikeita. Haikeuksista huolimatta, ihanaa uutta elämänvaihetta koko teidän perheelle sekä tsemppiä muuttoon! Itsellä blogimaailma on jäänyt melko vähälle viime aikoina mutta kiva on välillä seurailla, mitä mm teille kuuluu. Jäänkin odottelemaan uusia kuulumisia muuton myötä :)

    VastaaPoista