mortonfest

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Uusi koti


Ette kai te tulleet nyt hyvästelemään?

Viime viikon keskiviikkona veimme lasten kanssa muutamille naapureille kukat ja minä tuttuun tapaan itkeä tirautin useamman kyyneleen. Kyllä, hyvästelemään tultiin. 

Torstai-aamuna lapset hyvästelivät naapureiden ohella myös Kuopion kodin ja jäivät kiertämään mummoloita, jotta meiltä onnistuisi pakkaaminen ja tavaroiden siirto kaupungista toiseen. Mies tosin oli lasten kanssa vielä juhannusviikonlopun, kun minä siirryin remontoimaan meidän uutta kotia. Värimaailmasuunnitelman kyhersin kunnon suunnittelijan tavoin kiinteistövälitysfirman pohjakuvaan.

Piipahdimme heti torstaina uudessa kodissa ja olin muistellut väärin - miltei kaikki seinät olivatkin maalin sijaan tapetilla, joten rautakaupasta lähti mukaan myös iso pänikkä tapetinpoistoainetta. Yön yli mietin ja toivoin, että tapetin alle olisi levitetty pohjamaali, sillä tapetin irroittaminen ilman pohjamaalia on from hell

En tiedä kuinka voisin olla tarpeeksi kiitollinen siitä, että kaksi ystävää saapui juhannuspyhiksi maalaustalkoisiin pääkaupunkiseudulta. Pari pitkää tapetinirroitus- ja maalauspäivää meni joutuisasti hyvässä seurassa. Onni on ystävät ja pohjamaali tapetin alla. 

Koti muuttui maalausten myötä tunkkaisesta meidän näköiseksi ja enpä malta odottaa, että torstaina muuttoauto hurauttaa kaupungista toiseen! Maalaushommia jäi vielä vähän myöhemmälle -  muun muassa portaat odottavat vielä käsittelyä. 

Tänään alkaa pakkaaminen jahka muuttofirma tuo muuttolaatikot. Tässä vielä pieni kurkistus meidän tulevaan kotiin. Kyseessä on kaksikerroksinen kerrostaloasunto. Kaksi makuuhuonetta, aulatila, helkkarin ruma sininen kylpyhuone sekä aika paljon jotain tosi ihanaa. Sellaista jotain selittämätöntä, joka saa tuntemaan tämän kodilta. 











8 kommenttia:

  1. Hurjan paljon onnea uuteen kotiin. Aivan ihanalta näyttää uudet seinät. En malta odottaa että näen mitä kaikkea ihanaa loihdit tyhjään asuntoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Venla! <3 Itseäkin jännittää, että mitä tästä oikein tulee. :D

      Poista
  2. Onnea uuteen pesään! Tuo tunnelma ja kodin tuntu ovat tärkeimmät. Ja pian olette jo rakentaneet uudet naapurisuhteet. Tsemppiä muuttoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilja! <3 Lasten myötä naapurit ovat osoittautuneet hirvittävän tärkeiksi - asia, jota ei ole ennen lapsia juurikaan tullut ajatelleeksi ja juttu, johon ei voi itse vaikuttaa. Hyvältä onneksi tuntuu näin parin päivän perusteella. :)

      Poista
  3. Onni on ihanat ystävät! Jään odottelemaan lopputulosta! Tsemppiä loppurutistukseen!

    VastaaPoista
  4. Onnea uuteen kotiin ja tsemppiä muuttoon. Kyllä täällä Keski-Suomessa on mukava asua ja lyhyt matkahan täältä on Kuopioon, jos oikein ikävä iskee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ruut! Kuopiossa tulenkin töiden puolesta käymään usein, joten se hieman helpottaa tätä muutosta. :)

      Poista